Alkuteos ilmestynyt 2025. Suomentanut Sanna Manninen. Kannen suunnittelu: Anna-Mari Tenhunen. Nidottu.

Kansainvälisen hittisarjan kuudes osa johdattaa Italiaan muinaisten tekstien äärelle

Tara Selter on yhä jumissa 18. marraskuuta, päivässä joka toistuu yhä uudelleen. Hän on turhaan yrittänyt palata tavalliseen eteenpäin kulkevaan aikaan ja lopulta luopunut yrityksestään.

Ylistetyn ja palkitun Tilavuuden laskemisesta -septologian kuudennessa osassa Tara on siirtynyt Italiaan, jossa napolilainen tutkimusryhmä on ryhtynyt tutkimaan Vesuviuksen vuoden 79 purkauksen seurauksena hautautuneita epikurolaisia papyruskääröjä löytääkseen ulospääsyn marraskuun päivästä.

Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022, ja ensimmäinen osa on vuoden 2025 International Booker -palkintoehdokas.

Solvej Balle on tanskalainen kirjailija, joka keräsi mainetta 1990-luvulla romaanillaan Ifølge loven. Tilavuuden laskemisesta -septologia on Ballen näyttävä paluu kirjallisuuden kentälle, ja se on nostanut hänet kansainväliseen tähtikaartiin.

Tulossa
1.3.2027 (Kosmos)
Alkuperäinen nimi
Om udregning af rumfang VI
Suomentanut
Sanna Manninen
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Tilavuuden laskemisesta

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Odotusten jakauma

Näin lukijoiden odotukset jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
71
60
50
40
30
20
10
Risingshadow

Älä missaa tämän kirjan julkaisua

Lisää kirja Lukulistallesi (To Read) tai Toivelistallesi (Wishlist), niin saat automaattisesti ilmoituksen, kun kirja julkaistaan.