Kadotus

Alkuteos ilmestynyt 1977. Suomentanut Paula Kaurismäki. Sidottu.

”Inhimillistä olentoa ei ole luotu tällaiseen tilaan. Se on ainoa asia, josta olen varma. On siis tapahtunut jokin erehdys…”

Kadotus (Dissipatio H.G.) jäi Guido Morsellin viimeiseksi romaaniksi. Kirjailija ei kestänyt näkyjensä taakkaa.

Kädessäsi on modernin italialaisen kirjallisuuden musta helmi, älyllinen pyörremyrsky, palvottu kulttiteos, joka maailmankuvansa puolesta sijoittuu Kafkan, Camus’n ja Musilin tekstien rinnalle.

Bolognassa 1912 syntynyt Guido Morselli ei julkaissut eläessään yhtään kirjaa. Hän ampui kuulan kalloonsa Veronassa 1973, kun yksi hänen käsikirjoituksistaan oli jälleen kerran hylätty. Postuumisti Morsellilta on ilmestynyt toistakymmentä kirjailijan itsensä auktorisoimaa teosta.

Guido Morsellin tuotannon yksi pääteos on huima romaani Kadotus (Dissipatio H. G., 1977), joka on ironinen tarina ihmiskunnan lopullisesta tuhoutumisesta.

Öinen katkos on jättänyt henkiin vain yhden ihmisen. Epäonnen soturi, kuoleman kaupungin viimeinen mohikaani, on 40-vuotias toimittaja, jonka oman elämän peruspilarit ovat hypokondria ja itseironia. Hän on kuin amerikanjuutalaisen kirjallisuuden suuri pieni sankari, ikuisesti kärsivä leikinlaskija.

Ihmiskunnan äkkiloppua romaanin päähenkilö ei ole osannut aavistaa. Hän seuraa peloissaan, kuinka naukuvat kissat parittelevat pimeillä kujilla ja koirat ravaavat kiimaisina pitkin autioita katuja, jotka ovat muuttuneet inhimillisen elämän hautakujiksi. Elämä jatkuu – vailla ihmisiä.

Elämä on samanlaista, meni hän minne tahansa. Guido Morsellin kaunokirjallinen testamentti on julma.