Ikimuiston merkki

Alkuteos ilmestynyt 2000. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Sidottu, kansipaperi.

”Seitsemän peninkulman metsiä ei ole. Ei enää. Mutta tämä metsä on. Se sijaitsee erään tunturin juurella. Kukaan ihminen ei tiedä, mitä sen tunturin uumenissa on. Mutta ne toiset tietävät. Onhan ihmisiä ja eläimiä. Ja sitten on vielä niitä toisia, niitä joilla on kovin monta nimeä. He itse uskovat joskus olevansa maahiaisia. Enimmäkseen ylhäällä tunturissa on vain huminaa ja märkää. Silloin ne toiset ovat kuin usvatuppuroita suolla ja varjoja sananjalkojen keskellä. Mutta sanotaan että heillä on koiransilmät. Eräänä yönä kulki susinaaras Mustavesjärven jään yli. Kun se tuli tunturimetsään, tuli moniin liikettä. Sitten tapahtui se kaikki mikä on kirjoitettu tähän kertomukseen. Ikimuisto elpyi eloon, outo merkki tuli näkyviin, ja lopulta kuuluivat laulutkin taas.”

Tunturimetsässä elää salaperäisia asukkeja, jotka eivät ole ihmisiä eivätkä eläimiä, eivätkä itsekään oikein tiedä mitä ovat. Heitä ei ole enää monta, mutta se ei estä heitä jakautumasta susikansaan ja karhukansaan, jotka vihaavat toisiaan, käyvät sotaa ja ottavat vankeja. Vihollisten välille syntyy myös rakkaus. Nämä rakastavaiset ovat erilaisia kuin muut. He haluavat olla rauhassa ja pitää tallessa tiedon siitä, millaisia heidänlaisensa joskus kauan sitten olivat. Siispä he päättävät lähteä pois.