Uusi Eeden
Uusi Eeden: Tulevan ajan lyhyt historia. Alkuteos ilmestynyt 1999. Suomentanut Jaana Kapari. Kannen kuva: Black Sheep. Typografian suunnittelu: Laura Lyytinen. Sidottu.
On vuosi 2287 ja ihmiskunta on häviämässä sukupuuttoon. Jiin elämä on olosuhteisiin nähden mukavaa, mutta yksinäistä. Hän päättää jättää turvallisen kattohuoneistonsa ja selvittää, mitä maailmassa oikein tapahtuu. Silloin hänen lemmikkikanansa puhkeaa puhumaan ja paljastaa todellisen henkilöllisyytensä. Ethel-kana onkin muukalainen kaukaisesta galaksista. Jii hyppää Ethelin matkaan ja tutustuu myös Oraakkeliin ja Pörröön, Douglasiin, Merliniin, Sokeaan Pianonvirittäjään sekä Koohon, Jiin sieluntoveriin ja kumppaniin. Heillä seitsemällä on mahdollisuus johdattaa ihmiskunta pois tuhon partaalta ja kenties Uuteen Eedeniin.
Uusi Eeden on hengästyttävä hyppy tulevaisuuteen. Se on oivallusten ilotulitusta ja visioiden virtaa sekä havahduttava näkemys siitä, mihin maailma voi olla menossa, jos ihmiskunta jatkaa nykyiseen malliin. Tämän kirjan luettuaan katsoo maailmaa uusin silmin, varsinkin kanoja.
Lontoossa syntynyt, sittemmin Australiaan asettunut Colin Thompson on toiminut mm. graafisena suunnittelijana ja näyttämömestarina. Kirjailijanuransa hän aloitti vuonna 1991 Ethel-kanasta kertovalla lastenkirjalla. Uusi Eeden on Colin Thompsonin ensimmäinen suomeksi julkaistu teos.
Colin Thompson
Lontoossa 1942 syntynyt, nyttemmin Australiaan asettunut Colin Thompson on kirjoittanut lukuisia huumorin sävyttämiä lastenkirjoja.
Uuden Eedenin jatko-osaa Space: The Final Effrontery (2005) ei suomennettu.
Kirja-arvioita
Uusi Eeden on lukioaikaisia (2002-2005) suosikkejani. Luin sen jo aikoinaan kahdesti, varsin vähän ajan sisälle. Tämä lukukerta oli siis jo kolmas. Joskus nuoruuden nostalgisoidut teokset ovat vaarallisia uudelleen lukukohteita, sillä alkuperäinen kokemus saattaa vahingoittua. Thompsonin kanssa tätä vaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä hersyvän humoristinen ja paikoin makaaberikin teos vei yhä mukanaan.
Koska kyseessä on hieman vanhempi ja vähemmän tunnettu teos, ei teoksesta juurikaan löydy juttuja netistä. On siis pakko nostaa tämä teos siitäkin syystä esille, sillä olen varma, että tälle löytyy lukijoita, mikäli teosta edelleen vain löytää kirjastoista.