Tarina merkillisestä rakkaudesta
Alkuteos ilmestynyt 2002. Suomentanut Tarja Teva. Kansi ja ulkoasu: Tuija Kuusela. Sidottu, kansipaperi.
Hercule Barfuss ja Henriette Vogel syntyvät königsbergiläisessä ilotalossa samana myrskyisenä talviyönä vuonna 1813. Heidän tiensä eroavat kymmenen vuoden iässä, mutta he eivät koskaan unohda toisiaan. Rakkaus Henrietteä kohtaan on Herculen elämää kuljettava voima, kaikissa sen merkillisissä käänteissä.
Herculen kohtalo on syntyä maailmaan epämuodostuneena kääpiönä. Hänellä
ei ole varsinaisia käsiä, mutta jaloillaan hän soittaa mitä kauneinta
urkumusiikkia. Hän ei kuule eikä puhu, mutta hän näkee paljon: suoraan
ihmisten ajatuksiin. Niin hänen ulkomuotonsa kuin harvinainen kykynsäkin herättävät ympäristössä pelkoa ja levottomuutta, ja hänelle kertyykin
elämän varrella useita vaarallisia vihollisia.
Vallgren yhdistää omintakeisesti fantasiaelementtejä ja historiallisia
aineksia, suuria tunteita ja ajassa kuohuvia aatteita. Tuloksena on
hengästyttävän runsas ja moniulotteinen kronikka, joka kuljettaa lukijan ilotalosta luostariin, Vatikaanista varietee-iltoihin,
hullujenhuoneelta salonkeihin ja mantereelta toiselle.
Carl-Johan Vallgren
Ruotsalainen Carl-Johan Vallgren on syntynyt vuonna 1964 Linköpingissä. Vallgrenin äiti on suomalainen (Anja Mustapää) ja kotoisin Hämeestä. Vallgrenin esikoisromaani ilmestyi vuonna 1987. Vallgren on myös kuvataiteilija ja muusikko. Vallgren on asunut pitkiä aikoja Berliinissä. Vallgrenin läpimurto kirjailijana tapahtui vuonna 2002, kun Tarina merkillisestä rakkaudesta sai Ruotsissa August-palkinnon vuoden parhaana kaunokirjallisena teoksena.
Kirja-arvioita
Tarina merkillisestä rakkaudesta kuulostaa suloiselta, ja siksi kirjan kirjamessuilta alunperin ostinkin. En vaivautunut lukemaan takakanttakaan kokonaan. Jälkeenpäin mietinkin olisinko kirjaa muuten ostanutkaan, se ei nimittäin osoittautunut tyylisekseni. Kirja oli nimittäin vähän muutakin kuin romanttinen rakkaustarina ;). Herculen rakkaus tyttöön on ihan kammottavan vääristynyttä. (Toisaalta, kun ajattelee hirviön ja ilotytön rakkautta...) Hercule ajautuu epätoivoisiin tekoihin jo tyttöä etsiessään, mutta löydettyään hänet ja sitten menetettyään hänet, kauheaa. Määrittelisin kirjaa psykologiseksi kauhuksi, vaikka virallisesti se sitä tuskin on. Suosittelen genrestä tykkääville, mutta en vaaleanpunaista ja ah, niin romanttista rakkaustarinaa etsiville. (Suorastaan karmivaa iltaluettavaa :S)Mutta en minä kirjaa kyllä haukkua mistään voi, vaikka se kauhean pelottava onkin. Sitä ei minusta oikein viaksi voi sanoa.