Jäljelle jääneet
Alkuteos ilmestynyt 1974. Suomentanut Maire Nopanen.
Koetaanko tämä tilanne sinun kodissasi?
Ajan merkit osoittavat Jeesuksen toisen tulemuksen olevan tämän sukupolven odotettavissa. Eräänä päivänä miljoonat ihmiset yksinkertaisesti katoavat maapallolta. Teologit uskovat kaikkien pienten lasten kuuluvan tähän joukkoon. Uskonnollinen elämä kuitenkin jatkuu ulkoisissa puitteissa: kirkot, papit, monet seurakuntalaiset - kaikki, jotka eivät olleet valmiina! - jäävät jäljelle.
Tempauksen hetkinä alkaa totuuden ja valheen voimainmittely: sekä taivas että syvyyden maailma pistävät peliin kaikkensa ... Antikristus esiintyy, uskonnot yhdistetään vaaran profeetan alaisuuteen, puolet jäljelle jääneistä tuhoutuu suuren ahdistuksen laineissa.
ERNEST ANGLEY on kirjoittanut romaanin jäljelle jääneistä. Hänen kertomuksensa alkaa tempausta edeltävistä hetkistä ... kertoo sellaisista ihmisistä kuin sinä ja lähimmäisesi jotka omien ongelmiensa, ilojensa ja surujensa kera kulkeutuvat aikaan jolloin yksi otetaan, toinen jätetään ... huipentuu ahdistuksen ajan tapahtumiin ja Jeesuksen tulemukseen maan päälle. Kertomuksen puitteet ja kohtalot soveltuvat mihin tahansa kansakuntaan, sillä ne ankkuroituvat lujasti Raamatun profeetalliseen ilmoitukseen.
Tämä kirja on merkittävä kolmesta syystä: Ensiksi, se on yleistajuttava raamatullinen yhteenveto viimeisistä päivistä. Toiseksi, romaanimuotoisena kaunokirjallisena esityksenä se on helposti luettava ja kiinnostaa sellaistakin lukijaa, joka ei tartu raamattututkielmiin. Kolmanneksi, se on varsinainen herätyskirja. Sen ensimmäiset painokset muualla maailmassa ovat johdattaneet satoja pelastumattomia uskoon ... samalla koetellen jokaisen uskovan perustuksia ehdottomuudellaan.
Käyttäjät lukeneet myös
Ernest Angley
Ernest Angley (Yhdysvallat, 1921-2021) oli kalifornialaissyntyinen kristillinen saarnaaja.

