Alkuperäisessä vuonna 1977 julkaistussa romaanissa oli keskiössä todellinen henkilö Edward M. Kennedy presidenttinä. Myöhemmin 1986 vuoden laitokseen kirjailija muutti tarinaan Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispresidentiksi kuvitteellisen Florentyna Kanen. Perusjuoni on pysynyt kirjassa samana, mutta kirjaan on tehty lukuisia niin merkittäviä kuin pienempiäkin muutoksia. Uusi laitos on pelkästään poliittinen trilleri, kun taas ensimmäisessä laitoksessa oli vaihtoehtohistoriallista sisältöä. Luin jälkimmäisen version kirjasta.
Kirjassa presidentti ajaa uutta aselakia, josta kaikki ei pidä. FBI saa vihiä presidentin salamurha aikeista, jota ratkotaan läpi kirjan. Aikansa tuote tämäkin ja kylläpä kirjassa soiteltiinkin alvariinsa kolikkopuhelimilla ja tavoitettua henkilöä harvoin saatiin kiinni langan päähän tärkeällä hetkellä.
