Niin vähän on tarpeen... eli Lammenahon erakon yksinäisyys

Sidottu, kansipaperi.

Se on sattuvaa sanontaa ajankohtaisista asioista, maailman mielettömyydestä ja elintasotaistelusta. Siitähän se kaikki alkoi, kun sähkö katosi, kun koneet pysähtyivät, kun koko maailma pimeni ja kylmeni, kun vuosisadan ankarin pakkastalvi koetteli ihmiskuntaa.

Aaretti Aittamäki, jota paikkakunnalla kutsutaan Lammenahon erakoksi, vanha sotaveteraani, sotilasarvoltaan vääpeli, on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle ja viettää yksinäisiä eläkevuosia ostamassaan entisessä torpassa kaukana muista ihmisistä.

Viikottaista kauppareissua lukuunottamatta hänen ainoa yhteytensä muuhun maailmaan on vanha matkaradio. Radiosta viimeisenä kuuluneet lauseet jäävät soimaan Aaretin mieleen: ...Vain maa on ikuinen! niin vähän on tarpeen, yksi vaan... Aaretti on tyrmistynyt uutisesta. Epätoivo ja yksinäisyys raastaa miestä, joskin sitä osaltaan helpottaa oman pojan ja napurin käynnit, mutta sittenkin...