Mätänevä velho
Alkuteos ilmestynyt 1909. Suomentanut Riikka Mahlamäki. Kuvitus: André Derain. Sidottu, kansipaperi.
Surrealismin pioneerin huikean mielikuvituksellinen proosarunoelma jatkaa Merlin-tietäjän tarinaa siitä, mihin se kelttiläisessä mytologiassa päättyy. Kirjailija itse piti tätä vuonna 1909 ilmestynyttä runoelmaa pääteoksenaan.
Suomentajan esipuhe ja kommentit valaisevat teoksen monikerroksista symboliikkaa.
Mätänevä velho on huikea lyyrinen proosateos, joka jatkaa kelttiläisestä mytologiasta tutun tietäjä-Merlinin tarinaa siitä, mihin se perinteisesti loppuu.
Merlinin rakastettu Viviane noituu velhon kuolleeksi ja hautaa hänet, mutta koska Merlin on kuolematon, hänen sielunsa jää eloon mätänevään ruumiiseen. Hän kykenee edelleen myös kommunikoimaan elävien kanssa, ja romaani perustuukin dialogiin, jota Merlin käy häntä etsivien eläinten, olioiden ja ihmisten kanssa. Velhon keskustelut kristillisestä, kreikkalaisesta ja kelttiläisestä mytologiasta peräisin olevien hahmojen kanssa sivuavat muun muassa rakkauden mahdottomuutta, kuoleman jatkuvaa läsnäoloa elämässä ja yksilön perimmäistä yksinäisyyttä.
Suomentajan esipuhe ja henkilöhahmoluettelo valaisevat tämän mytologisen runsaudensarven monikerroksista symboliikkaa ja taustatekstejä.
Käyttäjät lukeneet myös
Guillaume Apollinaire
Wilhelm Apollinaris de Kostrowitski, joka tunnettiin nimellä Guillaume Apollinaire (Ranska, 1880–1918) oli puolalais-ranskalainen runoilija ja taidekriitikko. Hän oli 1900-luvun alkupuolen johtavia ranskalaisia runoilijoita. Taidekriitikon työllään hän vaikutti dadaismin, kubismin, surrealismin ja futurismin kehitykseen.
Apollinaire on yksi tärkeimmistä 1900-luvun alun ranskalaisista kirjailijoista ja runoilijoista. Kapinoidessaan perinnettä vastaan ja kehittäessään sitä samalla edelleen hän edusti vuosisadanvaihteen uutta henkeä, joka pyrki etsimään uutta eri taiteen aloilta.