Roald Dahlia aiemmin lukeneet osaavat varautua kummallisuuksia sisältävään kertomukseen kirjailijan jokaisen teoksen kohdalla. Siihen puolestaan on paljon vaikeampaa varautuna kuinka kamalia herra ja rouva Nilviö olivat ja kuinka vähän teoksesta löytyy takakannen lupaamaa huumoria, lämpöä ja iloisia yllätyksiä.
Anarkian voin kuitenkin allekirjoittaa tämän teoksen yhetydessä, sillä Dahlin teoksissa ei tosiaankaan ole kyse hupaisasta nonsensestä. Nilviöt vetää pohjat koko Dahlin tuotannosta. Nilviöiden kielnkäyttö on erittäin inhottavaa, sillä esimerkiksi kerran herra Nilviö tokaisee vaimolleen "Tuki ämmä turpasi".
Dahl kirjoittaa, kuinka rumat ajatukset näkyvät rumuutena myös päällepäin. Rouva Nilviö oli nuorempana "melko sievä", mutta rumuus kasvoi häneen vuosien aikana. Herra Nilviö puolestaan ei koskaan pese partansa, vaan se on täynnä ruoan muruja. Herra ja rouva Nilviö ovat pyhittäneet elämänsä toistensa kiusaamiseen. He keksivät toinen toistaan kamalampia piloja. Heittääpä Rouva Nilviö kerran miehensä spagetin sekaan kastematoja.
Nilviöiden lisäksi teoksessa on myös toinen perhe. Apinaperhe. Nilviöillä on takapihallaan häkki, jossa asuvat Mukkelis-Makkelis vaimonsa ja kahden pienokaisensa kanssa. Nilviöt ovat olleet apinankouluttajia sirkuksessa ja nyt eläkkeellä ollessaan he tahtovat nyt perustaa nurinkurisen apinasirkuksen. Apinat joutuivat seisoimaan käsillään ja tekemään temppuja pää alaspäin. Lopulta Mukkelis-Makkelis saa tarpeekseen ja päättää perheineen paeta kurjista oloistaan. Mutta ei ilman kostoa.