Ada: Sukutarina

Alkuteos ilmestynyt 1969. Suomentanut Juhani Jaskari. Sidottu, kansipaperi.

Vladimir Nabokovin uusi romaani, hänen tuotantonsa mittavin, on kirja joka puhuu itse puolestaan, päähenkilönsä tri Van Veenin kautta, näin, ilkikurisesti: Ardisin kartano – siinä johtoteema, joka väreilee läpi Adan, laajan ja viehättävän kronikan, jonka pääosan näyttämönä on unenkirkas Amerikka – sillä eikö meidän lapsuudenmuistojamme voikin verrata Viinimaahan matkaaviin karaveleihin, joita unien valkoiset linnut raukeasti kaartelevat? Päähenkilö, tri Van Veen, kuuluu yhteen maineikkaimmista ja rikkaimmista suvuistamme, hän on paroni ”Demon” Veenin, tuon Manhattanissa ja Renossa hyvin muistetun hahmon poika. Erään poikkeuksellisen aikakauden loppu osuu ajallisesti yhteen Vanin aivan yhtä poikkeuksellisen lapsuuden kanssa. Maailmankirjallisuudessa ei mikään, paitsi ehkä kreivi Tolstoin muistelmat, pysty puhtaassa elämänriemussa ja arkadisessa viattomuudessa kilpailemaan teoksen ”Ardis” -osan kanssa. Vanin taiteenkeräilijäenon, Daniel Veenin, tarumaisella maatilalla kehittyy sarjana kiehtovia kohtauksia hehkuva lapsuudenromanssi Vanin ja sievän Adan, todella epätavallisen tyttölapsen, Marinan, Danielin teatteri-intoisen vaimon tyttären välille. Siihen että kyseessä ei ole vain vaarallinen serkkuus, vaan että suhde omaa laissakin kielletyn piirteen, viitataan aivan ensimmäisellä sivulla. Juonen ja psykologian monista mutkista huolimatta tarina kehittyy ripeää vauhtia. Ennen kuin ehdimme pysähtyä hengähtämään ja hiljaisesti tarkastelemaan uutta ympäristöä, jonne kirjoittajan taikamatto on meidät aivan kuin pudottanut, toinenkin viehättävä tyttö, Lucette Veen, Marinan nuorempi tytär, on myös ennättänyt silmittömästi rakastua Vaniin, tuohon vastustamattomaan naissankariin. Lucetten traaginen kohtalo on yksi tämän viehättävän kirjan kohokohtia. Vanin tarinan loppuosa käsittelee avoimesti ja värikkäästi hänen ja Adan pitkää rakkaussuhdetta. Sen keskeyttää Adan avioliitto arizonalaisen karjankasvattajan kanssa, jonka tarumainen esi-isä löysi meidän maamme. Adan aviomiehen kuoltua rakastavaisemme saavat jälleen toisensa. He viettävät vanhuutensa yhdessä matkustaen ja asuen niissä toinen toistaan kauniimmissa huviloissa, joita Van on rakennuttanut kaikkialle läntisellä pallonpuoliskolla.

Vähäisin kaunistus tässä kronikassa eivät ole hienostuneet, kuvalliset detaljit: kukkaristikkoinen pylväskäytävä; maalauksin koristeltu katto; puron lemmikkien keskelle rantautunut sievä leikkikalu; perhoset ja perhosorkideat romanssin laitamilla; marmoriportailta näkyvä sumuinen maisema; paikalleen tuijottamaan jähmettynyt kauris esi-isäin puistossa; ja paljon, paljon muuta.