Jatulintarhan arvoitus
Kuvittanut Riikka Jäntti. Päällys: Sami Saramäki & Taina Haahti. 2. painos 2006. Sidottu.
Karkumatka Turun saariston kesämökiltä johtaa optimistijollan
haaksirikkoon merellä. Jonin pelastaa neuvokas labradorinnoutaja Musti,
jonka kanssa poika joutuu odottamattomiin seikkailuihin autioksi
jääneellä Jatulin saarella. Saari on saanut nimensä mystisestä
kivilabyrintista, Jatulintarhasta. Kuka sen on rakentanut? Mustin
kanssa Joni alkaa selvittää arvoitusta.
Tietokonepelien
maailmassa seikkailemaan tottunut Joni kiinnostuu saarella luonnon ja
avaruuden mysteereistä. Ehkä Jatulintarha onkin ollut merkki tai viesti
jossain ulkoavaruudessa asuville oudoille olennoille?
Raili Manninen
Filosofian maisteri Raili Manninen on asunut Belgiassa vuodesta 1995. Hän syntyi Tampereella 1940, pääsi ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulusta ja opiskeli sitten Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Suomessa vielä asuessaan hän toimi viestinnän ja toimittamisen tehtävissä julkisessa hallinnossa, työmarkkinajärjestössä ja kansainvälisessä yrityksessä ja osallistui muun muassa viestinnän järjestötoimintaan.