Kaksosten sota

Legendojen ensimmäisen osan luettuani olin hyvilläni siitä, että kyseessä on hieman erilainen sarja Kronikoihin verrattuna. Tämä pätee myös toisessa osassa, joka on itse asiassa jonkin verran edeltäjäänsä parempi. Tarina on edelleen rakennettu melko tiukasti hahmojen varaan, mutta juonikuviot ovat mielestäni saaneet selvästi enemmän syvyyttä. Viimeistään tämän osan myötä tulin myös vahvasti siihen tulokseen, että Legendat on jonkin verran parempi sarja kuin Kronikat, sillä yleinen ilmapiiri on tässäkin osassa jotenkin synkempi ja vakavampi kuin melko reipashenkisissä Kronikoissa. Päätin näin, koska en usko, että viimeinen osa voisi tilannetta juurikaan muuttaa, olkoon se sitten millainen tahansa. Minua kyllä harmittaa suuresti, että Tasslehoff on edelleen päätetty pitää mukana kuvioissa, sillä hän on aivan varmasti yksi ärsyttävimmistä ja epäonnistuneimmista hahmoista fantasiakirjallisuuden historiassa. Muilta osin olen hahmoihin hyvin tyytyväinen, sillä moniulotteisuus on kasvanut huomattavasti, ja oikeastaan vasta nyt olen alkanut välittää hahmoista oikeasti. Varsinkin Raistlinin kaksijakoisuus on mielenkiintoinen asia, ehkäpä kaikkein kantavin voima koko sarjassa. Kirja oli paikoin ehkä hieman paikoillaan kulkeva, mutta kokonaisuutena Kaksosten sota oli kuitenkin varsin nautittava lukukokemus.