Alkuteos ilmestynyt 1931. Suomentanut Werner Anttila.
Hanns Gobschin jännittävä ja aaterikas romaani käsittelee vakuuttavasti ja voimakkaasti Euroopan nykyisestä poliittisesta tilanteesta puhkeamassa olevaa uutta, hirvittävää kamppailua, joka saa alkunsa pikku kipinästä kuten maailmansotakin ja erinäisistä vastavaikutuksista huolimatta johtaa väkisinkin sellaiseen tuhotulvaan, että Ranska ja Italia luhistuvat ja Saksa voimattomana näkee bolshevikkiarmeijain marssivan rajojensa yli.
Etevä valtiollisen elämän tuntija esittää selkeästi valtioiden ja kansallisuuksien ristiriitaisuudet, piintyneiden politikkojen haparoimisen ja kommunistisen myyräntyön yhteisen turmiotuloksen, ja sotatekniikan viimeaikaisen kehityksen tuntijana hän valtavan fantasian avulla antaa henkeäsalpaavan kuvauksen hyödyttömästä voimien mittelystä. Aikamme valtiomiehet ovat saaneet elävät edustajansa tässä profeetallisessa näkemyksessä, joka on tarkoitettu herättämään valveille kansojen tajunta, että nyt ollaan kuiluun suistumassa ja koko länsimainen kulttuurimme menettämässä, ellei kaikissa maissa kyetä nopeasti purkamaan nykyistä pingoitusta.
Kirjasarja
Ole ensimmäinen arvostelija
Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.
