Pasianssimysteerio
Alkuteos ilmestynyt 1990. Suomentanut Katriina Savolainen. Sidottu, kansipaperi.
Pasianssimysteerio on teos, jossa satu ja todellisuus punoutuvat moniulotteiseksi seikkailuksi ihmiskunnan menneisyyteen ja Euroopan historiaan.
Kaksitoistavuotias Hans Thomas on isänsä kanssa matkalla Norjasta kohti Kreikkaa etsimään äitiään. Sveitsin rajalla hän saa huoltoasemaa pitävältä kääpiöltä lahjaksi suurennuslasin, ja myöhemmin alppikylän leipurilta pullan sisään leivotun pienen kirjan. Hans Thomas ryhtyy suurennuslasin avulla lukemaan tarinaa tropiikin saarelle rantautuneesta merimiehestä ja tämän salaisuudesta. Taikasaaren elävät pelikorttihahmot kertovat omaa satuaan, joka tempaa Hans Thomasin mukaansa, ja pian hän huomaa olevansa itsekin salaperäisen tarinan osa. Hans Thomas ja hänen isänsä kulkevat maailmalla valppaina näkemään sellaisia asioita, joille tavalliset ihmiset ovat sokeita.
Kreikan matkasta kasvaa seikkailu ihmiskunnan menneisyyteen ja Euroopan historiaan. Hans Thomas oppii tuntemaan maailman syntyä, elämän ihmettä ja ihmisen rajattoman mielikuvituksen kykyä.
Pasianssimysteerio on maailmanmenestykseen yltäneen norjalaiskirjailijan, Sofian maailman luojan, Jostein Gaarderin fantastinen matkakertomus filosofian lähteille Ateenaan ja nuoren pojan elämän mysteerioon.
Jostein Gaarder
Jostein Gaarder (s. 1952) on norjalainen kirjailija. Gaarderin lasten- ja nuortenkirjoja yhdistää historiallisten tietojen yhdistäminen seikkailu- tai matkakertomukseen. Hänen tarinansa sisältävät usein arvoituksia ja outoja käänteitä.
Jostein Gaarder syntyi Oslossa vapaamieliseen kotiin, jossa pidettiin arvossa uteliaisuutta ja kyselemistä. Hänen vanhempansa olivat opettajia ja lastenkirjailijoita, jotka keskustelivat usein poikansa kanssa historiasta ja elämän arvoituksista. Jostein oppi asettamaan ennakkokäsitykset kyseenalaisiksi ja hänelle tuli tavaksi pohtia asioita.
Hän opiskeli germaanisia kieliä ja luterilaista teologiaa Oslon yliopistossa. Ennen ryhtymistään kirjailijaksi Gaarder opetti kansalaisopistossa uskontoa ja filosofiaa. Gaarder on kirjoittanut uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjoja, julkaissut artikkeleita ja runoja lehdissä ja toiminut käsikirjoittajana. Nykyisin Gaarder asuu Store Mildessä kahden poikansa ja Siri-vaimonsa kanssa ja kiertää luennoimassa kirjoistaan, filosofiasta ja historiasta.
Sofian maailma (1991) oli Jostein Gaarderin läpimurtoteos. Se oli suunnaton menestys niin Norjassa kuin muuallakin maailmassa. Teos on kertomus 14-vuotiaasta norjalaistytöstä, Sofiasta, ja tämän löytöretkestä ajattelun maailmaan. Kirja on sekoitus arvoitustarinaa, filosofian historiaa ja nuortenkirjallisuutta. Kirjassa Sofia alkaa saada salaperäisiä filosofiaa ja filosofian historiaa käsitteleviä kirjeitä juuri 15-vuotispäivänsä alla. Teos käy valikoiden läpi länsimaisen filosofian historiaa esisokraatikoista eksistentialisteihin.
Suomennetut teokset
Pasianssimysteerio (1990)
Sofian maailma (1991)
Joulumysteerio (1992)
Enkelimysteerio (1993)
Haloo! Onko täällä ketään? (1996)
Vita brevis: Floria Aemilian kirje Aurelius Augustinukselle (1996)
Maya (1999)
Appelsiinityttö (2004)
Kirja-arvioita
Tämä kirja oli pettymys. Saman kirjailijan teos Sofian maailma oli niin loistavasti onnistunut ja toimiva esitys, että ehkä Pasianssimysteeriolla ei missään vaiheessa ole ollutkaan mitään mahdollisuutta lunastaa odotuksiani. Kirjan idea sinänsä on mielenkiintoinen, ja kirja sisältää paljon hyviä oivalluksia erityisesti pasianssiin liittyen, mutta siihen se sitten jääkin. Olin pettynyt kirjaan alusta lähtien, johtuen kielestä. Minusta on viime aikoina tullut kielen suhteen varmaan aika nirso, joten tällainen töksähtelevyys ärsytti melkoisesti. Ehkä kirja on tarkoitettu nuoremmille ihmisille kuin minä, en tiedä, niin että asiat pitää sanoa selkeästi ja yksinkertaisesti ilman että tulee epäselvyyksiä, mutta joka tapauksessa tuollainen kielenkäyttö pilasi kirjan tunnelmasta paljon, samoin minun lukukokemuksestani. Noh, mitäs olen tottunut nauttimaan kirjani kielen tasoltakin alkaen monimutkaisina ja ajatusta vaativina. Juoni ei tarjonnut mitään erityistä jännitystä eikä kiinnostavuutta. Potentiaalia oli, ja hyviä ideoita, mutta ne menivät hukkaan. Suurin kekseliäisyys esiintyi pullakirjan tarinassa, mutta juonenkuljetuksen osalta siinäkin vajottiin sellaiseen kliseisyyteen, että alkoi melkein itkettää. Henkilöhahmoihin olin aika turhautunut. Isä joi ja ennen kaikkea filosofoi liikaa. Eihän filosofiassa ole mitään vikaa (se on hieno asia, juu juu), mutta tässä kirjassa filosofoinnin aihe oli kulunut: miten ihmeellinen paikka tämä maailma onkaan! Ja pahaksi onneksi olin huomannut maailman olevan ihmeellinen jo ennen kuin luin tämän kirjan. Tiivistettynä: paljon hyviä ideoita, mutta suurin osa pilataan tökerön käsittelytavan takia.