Maameren velho
Alkuteos ilmestynyt 1968. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällyksen kuva: Seppo Lindqvist. Typografia: Kari Kotka.
Boston Globe-Horn Book Award 1968, Lewis Carroll Shelf Award 1979.
1. painos: WSOY, 1976. Päällyksen kuva: Seppo Lindqvist. Typografia: Kari Kotka. Sidottu, kansipaperi.
2. painos: WSOY, 1984. Päällyksen kuva: Seppo Lindqvist. Päällyksen suunnittelu: Graafinen studio Holm & Kalliomaa. Kultaiset klassikot. Nidottu.
3. painos: WSOY, 1990. Nidottu.
Maameren velho on ensimmäinen osa tunnetun amerikkalaisen kirjailijan, moneen kertaa palkittujen nuortenkirjojen ja tieteiskirjojen tekijän satutrilogiasta Maameren tarinat. Se vie lukijansa taianomaiseen Maameren saaristoon, maailmaan, joka on, eikä ole. Maameri on mahtavien taikureiden ja velhojen maa, tummien varjojen, eksyttävien labyrinttien, kadonneiden aarteiden ja suurten seikkailujen maa.
Maameri on Varpushaukan maa, ja Varpushaukka on synnynnäinen velho, joka osoittaa maagiset kykynsä jo pienenä poikana. Velhojen koulussa Varpushaukasta kehittyy vaikutusvaltainen velho Ged, joka nostattaa tuulta, siunaa vettä ja parantaa sairaita. Hän tekee urotöitä, niitä joista tulevat sukupolvet kertovat sankarilauluissaan: lannistaa lohikäärmeistä mahtavimman. Mutta hän tekee myös virheen: päästää irti varjon, pahan, joka uhkaa maailmaa ja on vähällä tappaa Gedin.
Alkaa Gedin pitkä ja armoton kamppailu pahaa vastaan.
Käyttäjät lukeneet myös
Ursula K. Le Guin
Ursula Kroeber Le Guin [gwin] (1929–2018) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat nuorten fantasiatrilogia Maameren tarinat (1968–72) ja tieteisromaani Pimeyden vasen käsi (1969). Le Guinin kirjoja on käännetty 40 kielelle. Hän on saanut urallaan viisi Hugo-palkintoa, kuusi Nebula-palkintoa ja ennätykselliset 19 Locus-palkintoa. Le Guin sai World Fantasy -elämäntyöpalkinnon 1995 ja Kongressin kirjaston palkinnon työstä yhdysvaltalaisen kulttuurin hyväksi 2000. Amerikan tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi hänelle suurmestarin arvonimen vuonna 2003.
Ursula Kroeber syntyi Kalifornian Berkeleyssä. Hänen isänsä Alfred Kroeber oli antropologi ja äitinsä Theodore Kroeber kirjailija. Tämä tausta, etenkin antropologia, on vaikuttanut Le Guinin kirjalliseen tuotantoon. Ursulan lapsuudessa isä kertoi lapsille iltaisin Amerikan alkuperäisten asukkaiden ja muiden eri yhteisöjen tarinoita. Perheen talo oli täynnä kirjoja: antropologisia tutkimuksia, teoksia jotka esittelivät uusia maailmoja ja kertomuksia. Ursulan mielilukemistoa olivat kreikkalaiset jumaltarut ja pohjoismaiset saagat. Perheen kesäkodissa Kishamishissa pohjois-Kaliforniassa vietettiin hauskaa elämää: retkiä, uintia, unia tähtitaivaan alla.
Maameren tarinat
Maameren tarinat sisältää 6 kirjaa, sekä 3 sarjaa täydentävää teosta — sarja on kokonaan valmis.
Alasarja Maameren tarinat (sarjakuva)
Kirja-arviot ja kommentit
Ei tälle voi ikävä kyllä antaa viittä tähteä enempää. Arvosta suuresti Ursula Le Guinin osaamista ja olen hänen scifi-kirjoistaan pitänyt. Maameren tarinoita luin joskus lapsena (ihan liian nuorena) eikä oikein mitään jäänyt mieleen. Nyt päätin tarttua niihin uudestaan. Valitettavasti petyin.
Juoni oli tylsä ja yllätyksetön. Ged on päähenkilönä täysin epäsamaistuttava, ikävä ja itsekeskeinen tyyppi. Muista henkilöistä ei oikein voi sanoa mitään, koska heitä ei tuoda kunnolla mukaan tarinaan. He jäävät täysin paperinmakuisiksi statisteiksi, joista ei jaksa kiinnostua. Ehkä ainoastaan Ogion-velho on tästä poikkeus. Henkilöitten lisäksi myös tapahtumat pelkistyvät monelta osin "name droppailuksi": maameren saarien ja paikkojen nimiä kerrotaan lukijalle hengästyttävällä tahdilla, mutta eipä niistä oikein enempää jää käteen. Lopulta kaikki on yhtä sekasotkua päässä. Edes velhokoulusta ei saa oikein mitään irti (kun vertaa vaikka miten ihastuttavan rikas kuva Tylypahkasta tulee).
Mielestäni kirjan alku oli hyvä, se ei ollut tylsä tai hidas, niin kuin joissain kirjoissa on. Kirja ei missään vaiheessa lopettanut yllättämästä ja muuttumasta jännittävämmäksi. Kirjassa oli kuitenkin myös omituisia asioita, joiden takia en antanut kirjalle viittä tähteä.
Siitä kun olen lukenut Maameren tarinat on hyvin pitkä aika. Silloin pidin sitä todella hyvänä.
Kirja oli mukaan tempaiseva, nopea ja ehkä vähän synkkä seikkailu romaani. Pidin kirjasta erittäin paljon ja halusin heti lukea seuraavan osan.
Aivan loistava kirja joka sai minut 90-luvun alussa kiinnostumaan fantasia kirjallisuudesta. Muutamia fantasia kirjoja olin lukenut aikaisemmin, mutta tämä oli se kirja joka vei mennessään.
Ihan hyvä peruskirja ja tarina. Aivan ykkössuosisiksi ei yllä, mutta kaikki sarjan kirjat on luettu, loppua kohden vain lukutahti hidastui ja alkoi jollain tapaa kyllästyttämään. Välillä on todella hyviä seikkailuja, mutta loppujen lopuksi aivan valtavasti ei jäänyt mieleen. Ja luulen, että yhdenkerran lukemiseksi tämä jää, vaikka sarajn lukemisesta on jo monia vuosia.
Sarjaa on kehuttu tosi paljon ja päätin kokeilla tätä. Petyin kuitenkin kirjaan. Kirja oli tosi tylsä, maailma tai henkilöt eivät olleet kiinnostavia, juoni ei ollut mukaansatempaava.
Olen lukenut tämän sarjan nyt kolmesti: -80 luvulla kun kaikki lukeminen oli parempaa kuin vanhempien tarjoama elämä, -90 luvulla kun fiktio oli kiinnostavampaa kuin teoreetisen fysiikan tenttikirjat ja -00 luvulla kun mietin mitä kirjoja tuputtaisin lapsilleni. Kun jään eläkkeelle, ensimmäisenä luen tämän sarjan uudestan, jotain taikaa tässä on.
Kirja on ihan kohtuullisen hyvä. Loppu varsinkin tökkii pahasti, mutta alusta pidin. Kirjassa oli myös jollain tapaa sellainen etten tajunnut sitä, eikä tarina päässyt millään asiasta toiseen. Suosittelen kirjaa sellaisille lukijoille, jotka oikeasti pitävät fantasiasta.
Kirja oli jollain tapaa mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu, en pahemmin yleensä arvosta velhoja päähenkilöinä, mutta nyt tein poikkeusen. Tässä oli jotain mystistä, tulen varmasti lukemaan viellä lisää Ursulan kirjoja, vaikka juttu välillä lopahtikin, niin siitä huolimatta...