Saavutuksia
Suosikkejani
Hyllyni tapahtumia
Stephen Kingin "Satumaa" oli monella tapaa mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka pitkästyttäviä ja heikkoja kohtiakin tarinassa oli. Päähenkilö Charlien luonne ei tuntunut aina olevan kovin selkeä. Välillä hän oli kirkasotsainen kultapoika, välillä kliseinen sankarihahmo ja usein aika tylsä tyyppi. Kaivon pohjalta aukeava taikamaailma ei ehkä ole kaikkein omaperäisin idea, mutta silti Empisin maailma oli minusta monella tapaa kiehtova. Oikeastaan rasittavin osuus kirjasta oli sen alkupuoli, kun joutui odottamaan Empisiin pääsyä. Yleisesti ottaen tarina oli kiehtova, mutta liian pitkä ja olisi vaatinut ainakin sadan sivun verran karsintaa - tai sitten sisältöä ja vauhtia olisi pitänyt lisätä. Ihan mielelläni tämä luin, mutta ei kirja suosikkieni listalle kuitenkaan nouse.
Vaikka annoinkin tälle vain seitsemän pistettä kymmenestä, oli Kirottu lapsi silti innostava lukuelämys. Kultasiepin nopeudella kirja imaisi minut vuosien jälkeen takaisin Harry Potter -maailmaan. Niin moni aikaisemmin taikamaailmassa mietityttänyt asia (esimerkiksi kuolleiden velhojen muotokuvat) sai selityksen ja juoni oli sopivan vauhdikas. Erityisesti teini-ikäiset päähenkilöt Albus ja Scorpius tekivät vaikutuksen ja myös isä-Harry oli uskottavasti kirjoitettu. Moni Potter-fani pitää tarinaa fanficin tyylisenä ja sitä se ehkä onkin, mutta silti erittäin ihastuttava luettava. Pitäisiköhän sittenkin muuttaa pistearvio kahdeksikoksi?
"Sovinnontekijän kynsi" on mieleenpainuva jatko-osa "Kiduttajan varjolle". Se vie lukija entistä syvemmälle Urdin planeetan erikoiseen maailmaan, kun päähenkilö Severianin matka jatkuu. Ihmeet ja tapahtumat seuraavat toisiaan ja lukija saa jälleen hämmästellä Gene Wolfen kekseliäisyyttä ja sivistyneisyyttä.
Ursula K. Le Guinin "Ikuisen hämärän maa" on lähtöasetelmaltaan hyvin kiinnostava fantasiaromaani. Salaisen portin kautta lähimetsästä paljastuva fantasiamaailma tuo mieleen Robert Holdstockin kirjat ja luo paljon odotuksia lukijalle. Osittain tarina onnistuu nuo odotuksen lunastamaan. Etenkin metsän fantasiamaailma on hyvin kiehtova ja hetket siellä oikein kutkuttelevat lukijan mieltä toivomaan, että lisää tuon oudon maailman salaisuuksia paljastuisi. Sen sijaan kirjan jaksot tavallisessa amerikkalaisessa pikkukaupungissa eivät oikein innosta, lähinnä toivoo että päästäisiin palaamaan takaisin metsään ja oikeaan seikkailuun.
Gene Wolfen "Kiduttajan varjo" on monessa mielessä ainutlaatuinen ja todella vaikuttava teos. Sitä on hankala myöskään sijoittaa mihinkään kategoriaan, vaan se jää fantasian ja scifin välimaastoon. Tarinan ensimmäisen kolmannes on huikaisevan hyvä; hetken mietin jo, että luenko yhtä kaikkien aikojen suosikkikirjaani. Sitten kuitenkin tarina väljähtyy puoliväliä lähestyttäessä. Tässä vaiheessa Wolfe välillä hukkaan juonen ja keskittyy esittelemään maailmansa ihmeitä. Olisinkin toivonut enemmän jännitystä läpi koko tarinan.
Glen Cookin Musta komppania -sarjan aloitusosa on alkuasetelmaltaan kiinnostava: karaistunut palkkasoturiarmeija, joka on valmis ottamaan vastaan kommennuksen kenen tahansa palveluksessa. Odotin tarinalta enemmän kuin se lopulta pystyi lunastamaan.
"Varjojen Prinssi" ei valitettavasti vakuuttanut. Se oli minusta selkeästi Legendaa heikompi teos. Syitä on monia.
Ensinnäkin henkilöhahmot eivät jaksa kiinnostaa, ei edes päähenkilö Tenaka tai karun kohtalon kokenut Ananais. Silloinkin kun hahmoja kuvataan liikuttavissa tai jännittävissä tilanteissa, he tuntuvat yhdentekeviltä. Näkökulmahenkilöitä on niin paljon, ettei keneenkään heistä päästä riittävän hyvin tutustumaan. Monet mainion alkuidean omaavat hahmot jätetään nopeasti melkein oman onnensa nojaan ja heistä tulee väkisin valjuja. Sääli.
"Charles Dexter Wardin tapaus" on taattua Lovecraftia. Jo ensi sivuilta arvasin, millainen kirja tästä on juonellisesti tulossa eikä teos yllättänyt. Sellaista se on Lovecraftia lukiessa, mutta niin kuuluukin olla. Koska yleensä hänen tarinansa ovat lyhyehköjä novelleja, "Charles Dexter Wardin tapaus" oli kuitenkin poikkeus aiempiiin Lovecraft-lukukokemuksiini. Nyt juonen rakentamiselle oli enemmän aikaa ja se toimi mielestäni hyvin tässä. Kaiken kaikkiaan kirja on kiehtova hyppäys muinaiseen kauhuun, ja sen tunnelma pitää lukijan otteensa viimeiselle sivulle saakka.
Kyllä tämän ihan mielellään luki, vaikka alku oli hiukan vaivalloinen ja henkilöihin sisälle pääseminen otti aikansa. Lukemista hankaloitti se, että eri aikatasot vaihtuivat jatkuvasti, välillä oltiin menneessä ja välillä nykyisyydessä.