Muuttohaukka - kirjahylly
Epätavallinen lukutoukka
Epätavallinen kirja-arvioija
Epätavallinen aktiivikäyttäjä
Perus tähtipelaajaKirjoittanut 8 viestiä
Kirjamakuni
Suosikkejani
Hyllyni tapahtumia
"Sovinnontekijän kynsi" on mieleenpainuva jatko-osa "Kiduttajan varjolle". Se vie lukija entistä syvemmälle Urdin planeetan erikoiseen maailmaan, kun päähenkilö Severianin matka jatkuu. Ihmeet ja tapahtumat seuraavat toisiaan ja lukija saa jälleen hämmästellä Gene Wolfen kekseliäisyyttä ja sivistyneisyyttä.
Ursula K. Le Guinin "Ikuisen hämärän maa" on lähtöasetelmaltaan hyvin kiinnostava fantasiaromaani. Salaisen portin kautta lähimetsästä paljastuva fantasiamaailma tuo mieleen Robert Holdstockin kirjat ja luo paljon odotuksia lukijalle. Osittain tarina onnistuu nuo odotuksen lunastamaan. Etenkin metsän fantasiamaailma on hyvin kiehtova ja hetket siellä oikein kutkuttelevat lukijan mieltä toivomaan, että lisää tuon oudon maailman salaisuuksia paljastuisi. Sen sijaan kirjan jaksot tavallisessa amerikkalaisessa pikkukaupungissa eivät oikein innosta, lähinnä toivoo että päästäisiin palaamaan takaisin metsään ja oikeaan seikkailuun.
Gene Wolfen "Kiduttajan varjo" on monessa mielessä ainutlaatuinen ja todella vaikuttava teos. Sitä on hankala myöskään sijoittaa mihinkään kategoriaan, vaan se jää fantasian ja scifin välimaastoon. Tarinan ensimmäisen kolmannes on huikaisevan hyvä; hetken mietin jo, että luenko yhtä kaikkien aikojen suosikkikirjaani. Sitten kuitenkin tarina väljähtyy puoliväliä lähestyttäessä. Tässä vaiheessa Wolfe välillä hukkaan juonen ja keskittyy esittelemään maailmansa ihmeitä. Olisinkin toivonut enemmän jännitystä läpi koko tarinan.
Glen Cookin Musta komppania -sarjan aloitusosa on alkuasetelmaltaan kiinnostava: karaistunut palkkasoturiarmeija, joka on valmis ottamaan vastaan kommennuksen kenen tahansa palveluksessa. Odotin tarinalta enemmän kuin se lopulta pystyi lunastamaan.
"Varjojen Prinssi" ei valitettavasti vakuuttanut. Se oli minusta selkeästi Legendaa heikompi teos. Syitä on monia.
Ensinnäkin henkilöhahmot eivät jaksa kiinnostaa, ei edes päähenkilö Tenaka tai karun kohtalon kokenut Ananais. Silloinkin kun hahmoja kuvataan liikuttavissa tai jännittävissä tilanteissa, he tuntuvat yhdentekeviltä. Näkökulmahenkilöitä on niin paljon, ettei keneenkään heistä päästä riittävän hyvin tutustumaan. Monet mainion alkuidean omaavat hahmot jätetään nopeasti melkein oman onnensa nojaan ja heistä tulee väkisin valjuja. Sääli.
"Charles Dexter Wardin tapaus" on taattua Lovecraftia. Jo ensi sivuilta arvasin, millainen kirja tästä on juonellisesti tulossa eikä teos yllättänyt. Sellaista se on Lovecraftia lukiessa, mutta niin kuuluukin olla. Koska yleensä hänen tarinansa ovat lyhyehköjä novelleja, "Charles Dexter Wardin tapaus" oli kuitenkin poikkeus aiempiiin Lovecraft-lukukokemuksiini. Nyt juonen rakentamiselle oli enemmän aikaa ja se toimi mielestäni hyvin tässä. Kaiken kaikkiaan kirja on kiehtova hyppäys muinaiseen kauhuun, ja sen tunnelma pitää lukijan otteensa viimeiselle sivulle saakka.
Kyllä tämän ihan mielellään luki, vaikka alku oli hiukan vaivalloinen ja henkilöihin sisälle pääseminen otti aikansa. Lukemista hankaloitti se, että eri aikatasot vaihtuivat jatkuvasti, välillä oltiin menneessä ja välillä nykyisyydessä.
Tämä novellikokoelma on kestänyt mainiosti aikaa. Siihen nähden, että novellit on kirjoitettu 1950- ja 60-luvuilla, ne ovat edelleen hyvin tuoreen makuisia eivätkä ollenkaan teknologisesti vanhentuneita. Cordwainer Smithin tyyli kirjoittaa iskee minuun. Hän pystyy luomaan hyvin aidontuntuisen kuvan tulevaisuuden universumista, joka on samaan aikaan edistyksellinen ja kaunis sekä ruma ja kaamea. Novellit olivat oivaltavia ja pitivät otteessaan. Suosikkini oli monen hyvän joukosta niistä viimeisin, "Planeetta nimeltä Shajol", jonka omaperäinen kammottavuus totisesti sai ajattelemaan. Suosittelen tätä novellikokoelmaa melkeinpä pakkolukemiseksi kaikille scifin ystäville.
Pidän kyllä Maarit Verrosen kirjoista, mutta "Yksinäinen vuori" ei mitenkään erityisemmin iskenyt. Kiehtovinta kirjassa on varmaankin sen miljöö, eristäytynyt laakso Sveitsin takamailla. Päähenkilö Peter on myös ehdottomasti pidettävä hahmo, jolle lukija toivoo vain parasta. Samalla Peter on yksi kirjan pahimmista ongelmista. Suunnilleen kirjan puolivälissä alkaa väkisin kyllästyttää Peterin yli-ihmillinen kyky onnistua ja selviytyä kaikesta eteen tulevasta. Peter on paras, loistava ja aina oikeassa. Vaikka se kuinka onkin kirjan idea, se lopulta kääntyy kirjaa vastaan. Supermies-hahmot ovat tylsiä.
"Amberin kronikoiden" toinen osa ei yllä aivan edeltäjänsä tasolle, mutta kovin kauaksi se ei siitä jää. Tuttuun tapaan Roger Zelazny kuljettaa lukijaa prinssi Corwinin matkassa vaarasta toiseen ja välillä tapahtumat viuhuvat sivuilla huimaa vauhtia. Tässä osassa on ensimmäistä kirjaa vähemmän Amberin prinssien ja prinsessojen välistä valtapeliä, mikä on hieman harmi, koska se oli ykkösosan viihdyttävintä antia. Sen sijaan tarina saa mustempia sävyjä, kun varjomaailmoihin iskee paljon Corwinin veljiäkin pahempia vihollisia.