Varjojen prinssi

"Varjojen Prinssi" ei valitettavasti vakuuttanut. Se oli minusta selkeästi Legendaa heikompi teos. Syitä on monia.

Ensinnäkin henkilöhahmot eivät jaksa kiinnostaa, ei edes päähenkilö Tenaka tai karun kohtalon kokenut Ananais. Silloinkin kun hahmoja kuvataan liikuttavissa tai jännittävissä tilanteissa, he tuntuvat yhdentekeviltä. Näkökulmahenkilöitä on niin paljon, ettei keneenkään heistä päästä riittävän hyvin tutustumaan. Monet mainion alkuidean omaavat hahmot jätetään nopeasti melkein oman onnensa nojaan ja heistä tulee väkisin valjuja. Sääli.

Myöskään juoni ei kannattele lukijaa innostumaan tarinasta. Paikoitellen kohtaukset ovat oikein hyviä, mutta niitä seuraavat hölmöt ja jopa naivistiset kohtaukset. Maailmassa ja sen tapahtumissa olisi paljon enemmän annettavaa kuin David Gemmel pystyy lukijoilleen antamaan.

Yksi tarinassa on kuitenkin hyvää: taistelukohtaukset. "Legendan" tapaa Gemmelin taisteluissa on jännitystä ja realismin tuntua. Ne ovat uskottavia. Harmi siksi, että "Varjojen Prississä" on paljon "Legendaa" vähemmän taisteluja.

Muutaman kerran mietin kirjan kesken jättämistä. Jaksoinpa sentään lukea loppuun.

Varjojen prinssi on Drenain tarujen toinen osa, mutta lukeminen ei vaadi ensimmäisen osan tuntemista. Kuten takakansitekstissä sanotaan, Legendan tapahtumista on kulunut vuosisata, ja romaanissa on vain muutama viittaus aiempiin tapahtumiin.

Kirjaa tunnutaan yleisesti pidettävän Legendaa heikompana, mutta minä tykkäsin Varjojen prinssistä enemmän. Juoni ei keskittynyt samalla tavalla vain yhden taistelun ympärille, kiinnostavia päähenkilöitä oli enemmän ja loppukin oli onnistuneempi. Toisaalta Druss oli hahmona parempi kuin yksikään tämä kirjan henkilöistä.

Minusta vaikutti siltä, että Gemmell oli kehittynyt kirjailijana Legendan jälkeen. Molemmat romaanit ovat kuitenkin neljän tähden arvoisia, Jalavan päätös lopettaa sarjan suomentaminen tähän harmittaa kovasti. Olen lukenut lisää englanniksi, ja suosikkini löytyvät kirjailijan myöhemmästä tuotannosta.