Roald Dahlin "Iso kiltti jätti" (Art House, 2016) jäi minulta lapsena lukematta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten klisee kuuluu. Ja kyllä tämä olikin jännittävä tarina!
Sohvi on pikkuinen orpotyttö, joka eräänä yönä sattuu näkemään ikkunastaan, kuinka seitsemän metriä korkea jättiläinen kulkee mustaan viittaan pukeutuneena ja puuhailee jotain hämäräperäistä. Sohvi joutuu jättiläisen sieppaamaksi ja kuljetetaan halki aavikkojen jättiläismaahan, jossa asustaa joukko toinen toistaan kammottavampia jättiläisiä, joilla on Verikorston ja Penskanpurijan kaltaisia nimiä, ja jotka toden totta syövät ihmisiä elävältä.
Luojan kiitos Sohvin kaapannut jättiläinen on kilttiä sorttia, joka syö olosuhteiden pakosta vain perskurkkana-nimisiä vihanneksia ja samalla huolehtii siitä, että me näemme öisin sopivia unia. Sohvi ja IKJ alkavat yhdessä suunnitella keinoa pysäyttää ilkeät jättiläiset, ja siihen tarvitaan avuksi itseään presidenttiä...
"Iso kiltti jätti" muistuttaa kaikessa karmeudessaan hieman Dahlin toista mestariteosta Kuka pelkää noitia. Ihmislihasta nauttivat jättiläiset eivät vain suunnittele metsästysretkiään, vaan käyvät tuumasta toimeen. Sääliksi käy edelleen niitä kahdeksaatoista tyttöä Sysmän kesäleiriltä... Huumoria on toki mukana, mutta se on mustanpuhuvaa sekin.
Tuomas Nevanlinnan käännös on vinkeä. Kouluja käymättömän IKJ:n omaperäinen puheenparsi tuo mieleen John Lennonin sepustukset teoksessa Hispanialainen jakovainaa. Lisäksi teksti on lokalisoitu meikäläisiin oloihin vastaavaksi. Englannin kuningattaresta on tosiaan tullut Suomen presidentti, ja aikannimistössä vilahtelevat porit, helsingit, kangasalat ja nokiat. En tiedä, olisiko tämä ollut välttämätöntä, mutta kenties jotkut alkupuolen sanaleikeistä on saatu toimimaan näin paremmin.
Iso Kiltti Jätti
Alkuteos ilmestynyt 1982. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Kuvittanut Quentin Blake. 7. painos 2008. Sidottu.
Sohvi ei saa unta ja hiipii ikkunan luo. Yhtäkkiä hän näkee kadulla jotain hirvittävän isoa ja hirvittävän mustaa ja hirvittävän laihaa. Sitten vilahtavat suunnattoman pitkät, kalpeat, kurttuiset kasvot ja valtavat korvat. Se on neljä kertaa ihmisen kokoinen jättiläishenkilö.
Kun jättiläinen kidnappaa Sohvin, tuntuu kaikki jo menetetyltä. Mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti, jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurattavaa ja ihastuttavaa.
Ja ennen kuin pahat lapsukaisia popsivat jättiläiset (muiden muassa Luunmurskaaja-jättiläinen, joka popsii vain turkeilta maistuvia turkkilaisia) on saatu kuriin, joudutaan turvautumaan aina maan korkeimpaan johtoon.
Lukijoiden keskustelut
Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.
Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.
Aloita keskusteluMitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
4 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Pidin teoksen pohjaideasta ja paikoitellen jopa sen toteutuksesta, mutta parasta antia olivat Quentin Blaken kuvitukset, jotka antoivat tarinalle omaa leimaansa. Minulla oli kaksi ongelmaa tämä kirjan kanssa. Näkyvin ongelma oli tapahtumamiljöön muuttaminen UK:sta ja Lontoosta Suomeen ja Helsinkiin. Se ei vaan toiminut, se tuntui tönköltä ja liian yrittävältä minun makuuni. Ehkä lapset innostuvat tästä enemmän, mutta minulle se olisi tuntunut enemmän satumaiselta, jos tapahtumat olisivat sjoittuneet jonnekin muualle kuin Suomeen. Toinen ongelma on taustalla ja se liittyy minun ajatusmaailmaani ja suhtautumiseeni Dahliin henkilönä, joka sitten propakoituu suhtautumiseeni hänen teoksiinsa. Olen myös todennäköisesti liian paljon kiinni oman aikani yhteiskunnan ongelmissa, mutta tarinan alkuasetelma oli omassa pelottavuudessaan myös hienoisen ällöttävä ja ahdistava.
Hahmot: 3/5
Juoni: 3/5
Miljöö: 1/5
Yleisfiilis: 3/5
Iso kiltti jätti on yksi Roald Dahlin tunnetuimmista ja suuresti rakastetuista lastenromaaneista. Odotukseni tarinan suhteen olivatkin varovaisesti korkealla, kiitos teoksen pohjalta tehdyn uuden elokuvasovituksen trailerin vuoksi.
Sen verran teoksesta kuitenkin on tullut vastaan netissä, että osasin varautua nimikkohahmon erikoisiin sanaleikkeihin. Suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt ison työn suomentaessaan kielen solmuun vääntäviä sanailotteluja ja adaptoidessaan tarinaa muutenkin Suomeen sopivammaksi (esim. paikannimien muodossa ja muuttamalla Englannin kuningattaren Suomen presidentiksi). Olisikin kiinnostavaa kokeilla myös alkuperäisteosta ja ratkoa Dahlin erikoisia sana-arvoituksia.
Tarina alkaa, kun orpokodissa asuva Sohvi ei saa unta. Hän hiipii ikkunan ääreen ja näkee jotain isoa, mustaa ja laihaa. Ja näin käynnistyy monien elämää muuttava seikkailu. Sohvi joutuu seitsemänmetrisen IKJ:n eli Ison Kiltin Jätin mukaan Jättiläisten maahan, missä hän näkee yhdeksän maailman inhottavinta asiaa, nimittäin loput jättiläisistä. Jättien mieliruokaa ovat ihmisparsat. Ne juoksevat pitkillä jaloillaan joka yö johonkin päin maailmaa, riippuen siitä minkä makuisia ihmisparsoja haluavat kulloinkin syödä. Kun jätit seuraavana yönä juoksevat Suomeen popsimaan lapsia kuin sokeripaloja, Sohvi haluaa tehdä asialle jotain, ja suostuttelee IKJ:n auttamaan.
IKJ puhuu erikoisella tavalla, sillä se ei ole käynyt kouluja, jättiläinen kun on, vaikkakin puolet lyhyempi muita. Se ei syö ihmisiä, vaan oksettavan makuisia musta-valkoraitaisia perskurkkanoita, sillä mitään muuta ei Jättiläisten maassa kasva. IKJ:n oli pakko napata Sohvi mukaansa, sillä ihmisten ei tule nähdä jättiläisiä, ei edes pienten tyttöjen, muutoin alkaa jättien metsästys isojen ihmisten halutessa vangita ne eläintarhaan. Pian Sohvi oppii tuntemaan kiltin jättiläisen ja se kertoo hänelle, kuinka kerää irrallaan leijuvia kauniita unia purkkeihin ja öisin puhaltaa ne pitkällä torvellaan lasten iloksi.
Iso kiltti jätti on tarina erikoisesta ystävyydestä, luottamuksesta ja ongelmien ratkaisemisesta jos on riittävästi rohkeutta, kekseliäisyyttä ja päättäväisyyttä. IKJ on yksi parhaista Dahlilta lukemistani kirjoista. ja niinpä se nouseekin TOP 3 listalleni teosten Jali ja suklaatehdas ja Matilda rinnalle. IKJ:n puhetavasta irtoaa huumoria pitkäksi aikaa ja onpa siitä tehty jopa gradu.
Kirja luettiin meille koulussa ala-asteella, ja pidin siitä kovasti. Olen aina rakastanut - ja tulen aina rakastamaan - Roald Dahlin kirjoja, eikä tämä ole poikkeus. Kirja on hauska ja nerokas kertomus jättiläisistä ja loppuratkaisu on vertaansa vailla.
