Ilmarin ihmelääke
Alkuteos ilmestynyt 1981. Suomentaneet Asser Korhonen ja Antti Mäkinen. Kuvittanut Quentin Blake. 6. painos 2002. Sidottu.
West Australian Young Readers' Book Award for Younger Readers 1984.
Ilmarin on yksinkertaisesti tehtävä jotain kamalalle isoäidilleen, jolla on maailman kuvottavimmat syömätottumukset. Yleensähän isoäidit ovat herttaisia ja syövät kermakakkuja, mutta Ilmarin isoäidin lempiruokaa ovat tuhatjalkaiset, etanat kaalin kera ja pihtihännät.
Ilmari harkitsee erilaisia mukavia tapoja laittaa isoäiti kuriin; hän haluaisi tiputtaa käärmeitä tämän kaula-aukosta ja laittaa pommeja tämän tuolin alle. Mutta kaikki nämä sinällään käyttökelpoiset ideat saavat väistyä, kun hän päättää tehdä lääkkeen, joka muuttaa isoäidin kiltiksi vanhaksi rouvaksi tai saa tämän häviämään kokonaan. Ilmarin ihmelääkkeessä on aineksia karvanpoistoaineesta pakkasnesteeseen ja se saakin aikaan melkoisen mielenkiintoisia tuloksia.
Roald Dahl
Roald Dahl (Britannia, 1916–1990) on maailman tunnetuimpia ja rakastetuimpia lastenkirjailijoita. Hänen kirjoissaan lapsisankarit uskaltavat nousta vastustamaan aikuisten sääntöjä ja valvontaa. Teoksissaan Dahl luottaa lapsen fantasiatajuun ja kykyyn käsitellä karmaiseviakin asioita. Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Dahlin 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 16.
Roald Dahl syntyi norjalaisten vanhempien lapsena Walesissa ja opiskeli Reptonissa. Toisen maailmansodan puhjettua hän liittyi Englannin kuninkaallisiin ilmavoimiin ja toimi hävittäjälentäjänä Afrikassa. Toivuttuaan koneen maahansyöksyssä saamistaan vakavista vammoista Dahl alkoi kirjoittaa. Hän muutti Amerikkaan ja alkoi kirjoittaa novelleja aikuisille. Myöhemmin Dahl kuvaili tätä aikaa ”hyvin vaativiksi oppivuosiksi, jotka koulivat minua kirjoittamaan oikeita tarinoita lapsille”.
Dahlin ensimmäinen lastenromaani, Jaakko ja jättipersikka, julkaistiin 1961. Hänen jokaisesta lastenkirjastaan tuli menestys. Roald Dahlin teoksia on käännetty 40 kielelle ja niitä on myyty yli 250 miljoonaa kappaletta. Hänelle on myönnetty monia kirjallisuuspalkintoja. Vuonna 1983 hän sai World Fantasy -palkinnon elämäntyöstään.
Dahl oli 1953–1983 eli yhteensä 30 vuotta naimisissa yhdysvaltalaisen näyttelijän Patricia Nealin kanssa, ja he saivat viisi lasta.
Dahlin lastenkirjat sisältävät mustaa huumoria, päättömiä käänteitä ja hurjia hahmoja. Dahlin tavoitteena oli kirjoittaa lapsen näkökulmasta, ja aikuiset sääntöineen ja keksintöineen näyttäytyvätkin hänen teoksissaan usein varsin kummallisessa valossa. Niinpä aikuiset kriitikot paheksuivatkin alkuun hänen lastenkirjojaan. Se ei Dahlia haitannut, sillä hänen mielestään lasten suosio oli tärkeämpää. Hän kirjoitti nimenomaan edistääkseen lasten lukuharrastusta.
Suomennetut teokset
Kirja-arvioita
Dahlin lastenkirjat yllättävät joka kerta. Miehen kirjoitustyyliä kuvaillaan usein anarkistiseksi ja tosiaankin, hänen hahmonsa eivät aina noudata lakia tai hyvää moraalia, sen verran erikoisia persoonia on kirjailija luonut. Samaan päättömään joukkoon kuuluu tämä vuonna 1981 päivänvalon nähnyt Ilmarin ihmelääkekin.
Ilmari Intomielellä on ilkeä, lastenlastaan jatkuvasti komenteleva mummo, josta käytetään aika rajuja nimityksiä, kuten "vanha ämmä". Ilmari on päättänyt keittää tehokkaan lääkkeen, jolla Mummosta tulee kiltti ja herttainen, niin kuin mummojen tulee olla. Lääkeseokseen heitetään mm. pakkasnestettä, karvapoistoainetta ja kengänkiilloketta - melkoinen noidan keitos on siis kyseessä. Aineella on kuin onkin Ilmarin toivoma räjähtävä vaikutus, mutta pari odottamatonta (ja niin kovin Dahlmaista) käännettä tarinassa on myös luvassa.
Roald Dahl! Anarchy in the U.K.! Roald Dahlin "Ilmarin ihmelääke" (Art House, 2001) on brittiläisen anarkistihumoristin lastenkirja, joka kertoo maatilalla yhdessä isänsä, äitinsä ja mummonsa kanssa kahdeksanvuotiaasta pojasta nimeltä Ilmari Intomieli. Ilmarin mummo on ihan karmea noita-akka, joka simputtaa ja kiusaa lapsenlastaan minkä vaan ehtii. Niinpä Ilmari päättää keittää kattilallisen ihmelääkettä, joka sisältää muun muassa lattiavahaa, koirien kirppupulveria, kengänkiillotetta, sinappijauhoa, koneöljyä, hevoselle tarkoitettuja kurkkupastilleja ja lopuksi vielä tummanruskeaa maalia, koska mummon lääkkeet nyt sattuvat olemaan ruskeita. Mummo saa lääkkeensä, ja seuraukset ovat melko mielenkiintoisia... Tarinan loppuratkaisu on - paremman sanan puutteessa - hyvin dahlmainen. Periaatteessa tykkäsin kuvia kumartelemattomasta asenteesta ja ehkä vähän arveluttavasta mustasta huumorista, mutta tarina itsessään jää ehkä pikkuisen lyhyenlännäksi. Juonta olisi voinut olla vähän enemmänkin. Quentin Blaken kuvitus on taas kerran melko mainiota, ja piirroksissa on hyvin tavoitettu mummon hirviömäisyys. Ei tämä Dahl-asteikolla yllä ihan oman listani kärkipäähän, mutta jonnekin kahden ja kolmen tähden välimaastoon päädytään silti.
Tämä on juuri tavanomainen Dahl-kirja. Erikoiset henkilöt ja erikoiset, suorastaan taianomaiset tapahtumat. 3 tähteä, koska isoäiti ja kerrassaan nerokas ihmelääke olivat aivan loistavia. Miinuspisteitä ropstahti, koska juoni ei ollut järin kummoinen. Tapahtumat kyllä olivat, mutta tässä kirjassa Dahl ei aivan yltänyt siihen nerokkuuteen, mitä hänen kirjoissaan yleensä on.