Salainen muisti
Alkuteos ilmestynyt 1999. Suomentanut Kari Salminen. Kansi: Ilkka Laakso. Sidottu.
Martine ja Dustin Rhodes ovat nuoria, menestyviä ja elämäniloisia ihmisiä, jotka asuvat koiransa kanssa pienessä talossa keskellä kalifornialaista unelmaa.
Eräänä päivänä Martine huomaa kärsivänsä muistikatkoksista ja oudoista peloista. Dustinillakin on samanlaisia kokemuksia: silloin tällöin hänen päivistään katoaa ajanjaksoja, tietyt tunnit ovat mustia aukkoja hänen elämässään. Kun Dustinin veli ja Martinen pari ystävätärtä alkavat oirehtia samoin tavoin, he tulevat siihen tulokseen, että he kaikki kärsivät joko oudosta sairaudesta tai sitten heillä on yhteinen vihollinen: salaperäinen muistin herra, joka kykenee tunkeutumaan ihmismuistiin ja manipuloimaan sitä. Mutta jos jälkimmäinen vaihtoehto on totta, mitä he oikein tekevät ollessaan mustassa aukossa?
”Jännitystä tavalla jonka vain Koontz osaa.” – Kirkus Review
Dean Koontz
Dean Ray Koontz syntyi vuonna 1945 Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Hän vietti nuoruutensa köyhässä perheessä. Hänen isänsä oli juoppo, jolla oli vakavia mielenterveysongelmia. Vaikeista olosuhteista kuolimatta Koontzin äiti innosti lahjakasta poikaansa kirjoittamaan novelleja ja esseitä. Lukion viimeisellä luokalla Dean voittikin aikakauslehden novellikilpailun ja on kirjoittanut siitä lähtien.
Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Koontz työskenteli ensin häiriintyneiden nuorten kanssa ja myöhemmin englannin opettajana kirjoittaen kaikki yöt ja viikonloput. Pian hän huomasi, että hänen on valittava kahden ammatin välillä, sillä näiden yhteensovittaminen oli liian raskasta. Koontzin vaimo Gerda teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: ”Hoidan perheen talouden seuraavat viisi vuotta. Jos et siinä ajassa menesty kirjoittajana, et menesty koskaan.”
Dean Koontzin kirjoja on julkaistu 38 eri kielellä ja myyty maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta. Nykyään Koontz asuu puolisoineen eteläisessä Kaliforniassa. Gummerus lopetti Koontzin suomentamisen vuonna 2011 kirjaan Pienempi paha.