Peilikivi
Alkuteos ilmestynyt 1986. Kuvitus: Alan Lee: Suunnittelu: Richard Seymour. Suomentanut Anja-Liisa Vartiainen. Painettu Englannissa. Painovuodeksi on merkitty 1986, mutta kirja on ilmestynyt 1987. Sidottu. Kuvakirja, sisältää seitsemän hologrammikuvaa.
Ensimmäisen kerran se tapahtui uimahallissa. Paul kuivasi hiuksensa niin kuin tavallisesti, otti kampansa ja katsoi peiliin. Hän säpsähti ja peräytyi kauhuissaan, sillä kasvot, jotka hän näki peilissä, eivät olleet hänen. Kotona alkoi sattua muutakin kummallista, ja äkkiä Paul huomasi, että peilin poika oli johdattanut hänet keskelle oudon peilikiven salaisuutta, ajan, paikan ja mielikuvituksen tuolle puolen.
Jännittävä seikkailu, loistava kuvitus ja aavemaiset, kolmiulotteiset hologrammikuvat tekevät Peilikivestä kirjan, jonka kaltaista meillä ei ole koskaan ennen nähty.
Käyttäjät lukeneet myös
Michael Palin
Michael Palin (s. 1943) on englantilainen koomikko, näyttelijä ja kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten Monty Python -ryhmän jäsenenä, mutta myös lukuisista BBC:lle tekemistään matkailusarjoista. Palin on julkaissut matkoistaan useita kirjoja ja kirjoittanut myös lastenkirjoja.
Linkkejä
Michael Palin. Wikipedia.
Kuva: Wikimedia Commons.

