Rumo Ylämaailmassa

'Rumo Ylämaailmassa' kannattaa jokaisen ehdottomasti lukea! Minulle kirja täysi pommi, yllätys, sillä odotin jotakin 'Sinikarhun' tai 'Huviretken' kaltaista mielikuvituksellista poukkoiluhubaa, mutta 'Rumosta' paljastuikin yhtä syvällinen ja koskettava kertomus, mitä jo 'Uinuvien kirjojen kaupunki' osoitti Moersin osaavan luoda. (Myönnän, luin 'Uinuvat kirjat' ennen 'Ylämaailmaa'.)
'Rumo Ylämaailmassa' on tarina wolpertingi Rumosta, samasta wolpertingistä jonka jo kohtasimme 'Sinikarhussa'. Tämä kahtia jaettu kirja kertoo sen, mitä Rumolle tapahtui Sinikarhun suorittaman pelastamisen ja Atlantiksen lopun välillä.
Rumo on yhtä aikaa hulvatonta seikkailua sekä traagista rakkaustarinaa ja syvällistä ikuisten kysymyksien pohdiskelua. Mukavia yllätyksiä olivat muista kirjoista tutut henkilöt, kuten Abdul Yöpöllö, Smeikien suvun edustaja Volzoton Smeik ja Moersin kirjoissa aina vilahteleva Hildegunst von Mythenmetz.
'Rumo Ylämaailmassa' oli mahtava teos, vaikkakin lipsui Wolpertingin kaupunkia koskevissa jaksoiss hieman kliseiseksi koulukuvaukseksi, muistuttaen minusta hieman 'Harry Potter' kirjoja, tosin päähenkilön tekeminen tyhmäksi koulussa oli mukava keikautus. Mutta tästä huolimatta 'Rumo Ylämaailmassa' oli mahtava kirja ja nyt yritän kaikin tavoin saada sen jatko-osaa käsiini, jotta saisin selville Rumon tarinan jatkon. Sillä mitä ilmeisimmin jäljet johtavat Alimaailmaan.
'Rumo Ylämaailmassa' oli siitä mielenkiintoinen lukukokemus, että pääjuonen sekaan on punottu sivujuonteita, kuten Volzotan Smeik ja eydeetti Kolibril, sekä tarinoita, mikä muistuttaa minua jälleen kerran 'Canterburyn tarinoiden' jättämästä jäljestä länsimaiden kirjallisuuteen.
Mahtava, tunteikas ja syvällinen kirja. Lukee ihmeessä! Vaikka tosin Sinikarhun lukemisesta voi olla hyötyä, jotta tuntee jo ennestään Zamonian ihmeellisyyksiä.

Arvosana: 10+.

Rumo-kirjat ovat oikeastaan yhtä ja samaa kirjaa - toista ei ole järkeä lukea ilman toista - mutta silti ne eroavat toisistaan paljon. Siinä missä Rumo Ylämaailmassa kertoo vuosista, Rumo Alimaailmassa tapahtuu parin päivän sisään. Ehkä juuri siksi pidin Ylämaailmassa-puoliskosta paljon enemmän, vaikka ne oikeastaan ovat niin eri kategorioissa ettei niitä saisi verrata. Kuitenkin.

Wolpertingien rotu jatkaa samaa sarjaa kuin Moersin Sinikarhu-kirjassa käyttämät ihmeellisyydet, mutta silti Rumot ovat paljon realistisempia ja... pysyvät paikallaan paremmin. Moers ei siksi pärjääkään enää pelkällä mielikuvitushutulla kuten aikaisemmin (tarvittiinhan toki Sinikarhuunkin muitakin lahjoja kuin mielikuvitus, mutta se oli silti pääpointtina), vaan hänen on osoitettava myös muunlaisia puolia. Hän myös onnistuu siinä, mutta Rumoissa ei silti ole samanlaisia oman luokkansa klassikon aineksia kuin Sinikarhussa. Hienoja ja aivan omanlaisiaan kirjoja silti molemmat.