Taistelu Wegan herruudesta
Alkuteos ilmestynyt 1961. Kirjoittanut K. H. Scheer. Suomentanut R. N.. Niitattu taskulehti.
Lainaus sisäpuolen otsikkosivulta:
On kulunut melkoisesti aikaa soluttautujien Maahan tekemästä hyökkäyksestä, jonka Perry Rhodan joukkoineen torjui arkonidien supertekniikan ja mutanttien ihmeellisten kykyjen avulla. Neljäs suurvalta on vuoden 1989 alussa lujalla pohjalla ja alueensa pienestä koosta huolimatta maailman vaikutusvaltaisin valtio. Valtion keskukseksi on rakennettu Galactic City, supermoderni kaupunki, jossa on maailman suurin avaruusalusten kenttä ja jonka huipputehokkaita tehtaita pyörittävät väsymättömät robotit.
Kesken työntäyteisen arkipäivän saapuu yllättäen tutkasignaali, joka kertoo etäisen Wegan suunnassa tapahtuvan jotain Maankin turvallisuuden kannalta epäilyttävää. Tämä saa Perry Rhodanin päättämään lähteä arkonidien GOOD HOPE -aluksella Wegan aurinkokuntaan ottamaan selvää, mitä siellä oikein on tekeillä. Tämä on uhkarohkein yritys, mihin Rhodan on koko toimintansa aikana ryhtynyt ja se viekin hänet joukkoineen vaaroihin, joista hän ei ole voinut uneksia pahimmissa painajaisissakaan...
Käyttäjät lukeneet myös
Lukemistolehdet ja taskukirjat
Tämä luettelo sisältää science fictioniin, fantasiaan ja kauhuun liittyvää kioskikirjallisuutta, pääasiassa 1980-luvulla ilmestyneitä taskukirjoja ja lukemistolehtiä.
Perry Rhodan
Perry Rhodan, Miehemme maailmankaikkeudessa. Jatkolukemisto. No 1–16/1975. Etelä-Suomen kustannus Oy, 1975.
Alun perin saksaksi ilmestynyt scifi-jatkosarja, johon kirjoitti tarinoita usea kirjailija. Monet lukemistolehdet ovat Saksassa olleet erittäin suosittuja. Nämä saksalaiset teokset sisältävät pienoisromaanin verran tekstiä ja ovat pulp-lehtien perillisiä. Suomessa Perry Rhodan -sarja ilmestyi vain lyhyen aikaa 1970-luvulla.
- 1. osa. Kauhun hetkiä kuussa (K. H. Scheer: Unternehmen Stardust, 1961)
- 2. osa. Uusi supermahti iskee (Clark Darlton: Die dritte Macht, 1961)
- 3. osa. Yksin kaikkia vastaan (K. H. Scheer: Die strahlende Kuppel, 1961)
- 4. osa. Tuhon tunneli (Clark Darlton: Götterdämmerung, 1961)
- 5. osa. Hyökkäys avaruudesta (Kurt Mahr: Atom-Alarm, 1961)
- 6. osa. Mutanttijoukot (K. H. Scheer: Das Mutanten-Korps,1961)
- 7. osa. Soluttautujat (Clark Darlton: Invasion aus dem All, 1961)
- 8. osa. Venuksen salaisuus (Kurt Mahr: Die Venusbasis, 1961)
- 9. osa. Pelastakaa Maa (W. W. Shols: Hilfe für die Erde, 1961)
- 10. osa. Taistelu Wegan herruudesta (K. H. Scheer: Raumschlacht im Wega-Sektor, 1961)
- 11. osa. Mutantit hyökkäävät (Kurt Mahr: Mutanten im Einsatz, 1961)
- 12. osa. Aikaholvin arvoitus (Clark Darlton: Das Geheimniss des Zeitgruft, 1961)
- 13. osa. Kuuden kuun linnoitus (K. H. Scheer: Die Festung der sechs Monde, 1961)
- 14. osa. Kosminen sokkoleikki (Clark Darlton: Das galaktische Rätsel, 1961)
- 15. osa. Aikamatka menneisyyteen (Clark Darlton: Die Spur durch Zeit und Raum, 1961)
- 16. osa. Pimeän planeetan aaveet (Kurt Mahr: Die Geister von Gol, 1961)
Perry Rhodan sisältää tällä hetkellä 16 kirjaa.

