Alkuteos ilmestynyt 1988. Suomentanut Katja Ruunaniemi. Sisäsivujen oheiskuvat: David Wyatt. Sidottu.

Nuorten huumorifantasiaa lajin lyömättömältä mestarilta

Tuhannet pienet ontut, jotka asustavat suuren tavaratalon lattialankkujen alla, eivät tiedä mitään Ulkopuolisesta. Ovathan he toki kuulleet legendoja Päivästä, Yöstä, Auringosta ja Sateesta, mutta kukaan ei ole todistanut, että ne oikeasti olisivat olemassa. Kunnes onttu nimeltä Masklin saapuu tavarataloon – Ulkopuolelta. Masklinin ihmeellisissä tarinoissa on jo niissäkin sulattelemista, mutta sitten ontut saavat kuulla ravisuttavan uutisen. Tavaratalo aiotaan panna maan tasalle kannattamattomana, ja tilalle rakennetaan hieno monitoimikeskus. Masklinin on keksittävä keino johdattaa onttulauma pois tavaratalosta, kohti Ulkopuolisessa odottavia uusia vaaroja.

Terry Pratchett on yksi maailman suosituimmista kirjailijoista, jonka uran alkupuolella julkaistut nuortenkirjat saadaan nyt vihdoin myös suomeksi. Suuri ajomatka on hienon Bromeliad-trilogian ensimmäinen osa.

Julkaistu
15.8.2005 (Karisto)
Suomentanut
Katja Ruunaniemi
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Bromeliad-trilogia

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

Sarjan nimi on viittaus siihen, että eräät pienet sammakot elävät koko elämänsä ananaskasvien eli bromelioiden (engl. bromeliads) sisällä. Nimi viittaa myös David Eddingsin Belgarionin taruun (Belgariad) ja Homeroksen Iiliakseen (Iliad).

Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

1010
92
837
76
627
52
46
30
22
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

5 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

7/10

Alku oli mielestäni aika sekava mutta kun jatkoin lukemista alkoi kirja tuntua selkeämmältä ja mielenkiintoisemmalta. Vauhdikas kirja. Mukavaa luettavaa.

8/10

Kiva kirja, jossa nauroin parissakin kohtaa (yksi oli se revonveli kohta), mutta muuten tämä ei naurattanut hirveästi vaikka Pratchettin kirjoja sanotaan huumorifantasiaksi. Joko minulla on huono huumorintaju tai sitten tämä ei ollut Pratchettin hauskimpia, mutta minua se ei ainakaan haitannut. Tämä oli todella hyvä kirja, mutta henkilöiden muistaminen oli hieman vaikeaa, mutta loppua kohden se helpottui. Sama kävi myös tarinassa. Aluksi se oli ehkä vähän tylsää, mutta loppua kohden parani.

Suosittelen

8/10

Hyvää huumorifantasiaa alusta loppuun saakka. Kirja on juuri sopivan lyhyt luettavaksi vaikka tylsänä sadepäivänä.

8/10

Kirja parani huomattavasti loppua kohti. Alussa en ollut sen lukemisesta hirveän innostunut, mutta loppu menikin sitten melkein yhdellä kertaa. Pratchettin huumori on taas suuressa osassa tässäkin kirjassa, mikä pitää mielenkiintoa yllä. Mitään hirveän erikoista juonta ei kirjassa ollut, mutta yksinkertainen juoni sopii hyvin kirjaan, missä henkilöt ovat 10cm mittaisia. Onttujen tietämättömyys maailman asioista sai väkisinkin hymyilemään.

8/10

Bromeliad-trilogian (vrt. Eddinggsin Belgariad-sarja) ensimmäinen osa "Suuri ajomatka" on ovela ja humoristinen kirja. Sinänsä kirjassa pyöritään pienissä ympyröissä, mutta kun katsotaan maailmaa pienikasvuisten onttujen näkökulmasta, tapahtumat saavat suuret mittasuhteet. Pratchett on käyttänyt samaa tyyliä (jokin ihmisestä eroava, omaa rooliaan hakeva ja usein myös pienikokoinen laji, jonka uskomukset "Jumalasta" ja "kuolemanjälkeisestä elämästä" muistuttavat ilkikurisella, vinksahtaneella tavalla omaa elämänkatsomustamme) esimerkiksi kirjassa "Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät".

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja