Soturiorava

Kirjan päähenkilö on Lief ja hän on myös minun lempihenkilöni. Liefin matkassa kulkee viisas ja vahva Barda sekä hieman itsepäinen Jasmine. Liefillä on matkallaan isänsä takoma miekka, äitinsä kutoma viitta sekä Deltoran valtiaan mahtava vyö. Liefin tehtävänä on etsiä Deltoran vyön jalokivet vyöhön ja viedä vyö Deltoran kukistetulle valtiaalle, jonka pitää sen jälkeen syöstä varjojen valtias pois valtaistuimelta. Heillä on jo kaksi jalokiveä. Siinä suunnilleen tähänastiset tapahtumat. Kirja alkaa heti jännittävästi sillä noita Theganin jäljellä olevat lapset jahtaavat Liefiä, Bardaa ja Jasminea. Pakoon päästyään he löytävät Tomin kaupan ja ostavat kulkupelin, jolla he lähtevät kohti Rotteien kaupunkia. Kirja alkaa todella jännittävästi ja loppuu hieman kesken, mutta niin että jos ei pidä sarjasta voi lopettaa siihen paikkaan. Minulle kirjasta jäi parhaiten mieleen Tomin tavaratalo. Se oli hauska paikka täynnä kaikenlaisia maagisia tavaroita. Kirja sopii kaikille, jotka pitävät fantsia-kirjallisuudesta ja seikkailukirjoista

Kirjan päähenkilö on Lief. Liefin matkassa kulkee viisas ja vahva Barda sekä hieman itsepäinen Jasmine josta kerron nyt hieman enemmän. Orpotyttö Jasmine on kotoisin Hiljaisista metsistä. Hänellä on aseinaan kaksi tikaria. Jasminella on myös ystäviä Hiljaisista metsistä. Ne ovat Kree-korppi ja karvainen otus Filli. Lief, Barda ja Jasmine joutuvat Ak-Baban jahtaamaksi. Kun he pääsevät taas tien päälle heillä ei ole paljoa ruokaa, rahaa tai tarvikkeita. Kuin sattumasta heidän matkan varrella on kilpailu, joissa voittaja saa tuhat kultarahaa. Saavatko he pääpalkinnon ja voivatko he jatkaa matkaansa Vaeltavalle aavikolle? Kirja alkaa taas jännittävästi niin kuin edellinenkin ja loppui hieman kesken mutta taaskin pystyy lopettamaan, jos niin haluaa. Pidin tästäkin kirjasta niin kuin kaikista muista tähänastisista Deltoran vyö-sarjan kirjoista. Parhaiten mieleen jäi tästä kirjasta Rithmeren-kilpailu. Suosittelisin kirjaa kaikille jotka pitävät fantasia-kirjallisuudesta ja seikkailukirjoista niin kuin viime avostelussakin.

Kirjassa on kaksi minäkertojaa. Ne ovat sisarukset Sadie Kane ja Carter Kane. Kirjan sivuhenkilöitä ovat muun muassa egyptiläiset jumalat, Amos-setä ja Walt. Minun lempihenkilöni on Sadie Kane. Hän on kohta 13 vuotias. Sadie Kane on todella temperamenttinen teini ja hän on kirjan hauskin hahmo. Sadiella on seurusteluhuolia, koska hän ei tiedä seurustellako Anubiksen (sakaalipäisen hautajaisten ja kuoleman jumalan) kanssa vaiko Waltin kanssa. Sadie Kanen (melkein 13 vuotias) ja Carter Kanen (14 v.) täytyy löytää Ran-kirjan kolme kääröä koota se Ran-kirjaksi ja herättää Ra (auringonjumala) jottei Apep (käärmejumala) söisi aurinkoa ja tuhoaisi maailmaa Khaoksen voimalla. Carterilla ja Sadiella on viisi päivää aikaa tehdä tuo kaikki. Ensimmäinen käärö löytyy Brooklynin museosta. Heidän tarvitsee siis vain käydä hakemassa se ja pari muuta kääröa niin maailma pelastuu. Jos pelastuu. Kirja alkaa siitä, kun Carter, Sadie, Khufu, Jaz ja Walt hakevat Ran-kirjan ensimmäistä kääröä Brooklynin-museosta. Kirja loppuu niin, että kaikki on hyvin ainakin päivän tai pari tai hyvällä onnnella jopa viikon. Parhaiten mieleeni jäi tästä kirjasta paviaanijumala Babi ja virtahepojumala Tawaret. Minä en pitänyt tästä kirjasta hirveästi, koska kertoja vaihtui aina kahden kappaleen jälkeen ja mielestäni Carter oli paljon huonompi kertoja kuin Sadie. Olisin pitänyt tästä kirjasta enemmän, jos Sadie olisi ollut koko ajan kertojana. Tässä kirjassa hyväpuoli oli se, että tämän avulla oppii vähän egyptiläisistä jumalista (niin kuin viime kirjassakin). Suosittelisin kirjaa kaikille, jotka pitävät egyptiläisistä jumalista tai jotka eivät vielä tiedä niistä paljoa. Jos tätä kirjaa verrataan saman kirjailijan Percy Jackson-kirjasarjaan niin tämä on mielestäni paljon huonompi.

Ensimmäiseksi kerron, että olen lukenut soturikissoja hieman väärässä järjestyksessä. Luin ensimmäiseksi uuden profetian neljä ekaa kirjaa ja sitten vasta tämän. Kirjan päähenkilö on Ruska. Kirjan tärkeimmät sivuhenkilöt ovat Korppitassu, Harmaatassu, Sinitähti, Rikkotähti, Tiikerikynsi, Leijonamieli, Keltahammas, Täplälehti, Punahäntä ja Tammisydän. Minun lempihenkilöni on Sinitähti. Hän on siniharmaa naaras ja Myrskyklaanin päällikkö. Pidän hänestä siksi, koska hän on viisas, lempeä ja salaperäinen. Kotikissa Ruska menee ensimmäistä kertaa metsään ja tapaa siellä klaanikissoja, jotka pyytävät häntä klaaniinsa. Ruskalla on päivä aikaa miettiä lähteäkö klaanikissojen rankkaan elämään vaiko pysyä kotikissan helpossa elämässä. Hän valitsi rankan klaanikissan elämän. Kun hänen soturikoulutuksensa alkaa hän joutuu opettelemaan Soturilait ja saalistamaan riistaa. Hyväksyvätkö muut klaanin jäsenet Ruskan joukkoonsa vai joutuuko Ruska häpeämään kotikisujuuriaan koko loppuelämänsä? Kirjaa alkaa hieman oudosta esinäytöksestä. Siinä kaksi soturikissaklaania taistelevat toisia vastaan verisesti, mutta kun ensimmäinen luku alkaa rupeaa hahmottumaan esinäytöksen tapahtumat. Minua ei ainakaan haitannut outo alku. Kirja loppuu kohtaan, jossa Tulitassu ja Harmaatassu saavat uudet soturinimensä. Kirjasta jäi parhaiten mieleen hyökkäys Varjoklaaniin. Pidin tästä kirjasta todella paljon. Kirja kertoi hyvin villikissojen elämästä metsässä. Kirjalla oli aika erillainen kirjoitustyyli, koska asiathan tapahtuivat kissojen näkökulmasta. Pidin myös paljon kissojen kielestä, koska ne puhuivat erisanoilla kuin me ihmiset puhumme (kuten ihminen on kirjassa klaanikissojen kielellä ”kaksijalka”). Suosittelisin kirjaa kissoista pitäville ja myös monille muille lukijoille.

Nuoren Jack-- Anteeksi kapteeni Jack Sparrown alkaa jo kauan ennen Mustaa helmeä. Kun Jack löytää Barnaclen hän haluaa löytää miehistön. Barnaclen miehistöä seuraa myrsky-- mutta miksi. Pidin kirjasta paljon, mutta elokuvat ovat parempia. Luin tämän siis ennen kuin näin elokuvat.

Pidin tästä lähes yhtä paljon kuin edellisestä osasta. Tässä ehkä ärsytti hieman se kun Harmaaraita oli niin itsepäinen hänen ja Hopeavirran suhteelle. Toisaalta minua ärsytti myös Tulisydän kun hän yritti erottaa Hopeavirtaa ja Harmaaraitaa. Tiikerikynsi oli yhtä ärsyttävä kuin viime kirjassakin. Muuten pidin kirjasta todella paljon ja suosittelen tätä sarjaa lämpimästi kaikille