Jumalten sota

Lue lisää ...

Jumalten sota oli ensinnäkin paksumpi, kuin edelliset kirjat, ja olin tästä asiasta innoissani. Mitä paksumpi kirja, sen leveämpi hymy kasvoilleni nousee. Hämmennyin hieman kirjan alussa, kun tajusin, että edellisen kirjan tapahtumista oli kulunut kokonainen vuosi. Onneksi älysin käyttää aivojani ja pääsin pian taas sisälle tarinaan. Kirja alkaa siitä, kun Percy ja Rachel ovat hiekkarannalla, ja kävelevät siellä kuin ihan normaalit ihmiset. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Blackjack (maailman suloisin, ja ihanin pegasos! Haluan!) saapuu paikalle, selässään yksi leiriläinen, Beckendorf. Täytyy sanoa, että olin jo tuossa vaiheessa uppoutunut kirjaan niin, etten enää pystynyt lopettamaan. Samaan aikaan kuvittelin mielessäni miltä tuntuisi ratsastaa pegasoksella, joten tuosta voi päätellä etten huomannut enää mitä ympärilläni tapahtui. Kutsuikohan pikkuveljeni minua nimeltä jossain vaiheessa? Olen varmasti hehkuttanut tätä ennenkin, mutta rakastan kaikkia henkilhahmoja tässä sarjassa. Annabeth on sellainen kipakka ja älykäs tyttö, jolla on loistavia heittoja. Percy nyt vaan on loistava. Sarkastiset, perus teinipojan ajatukset antavat syyn hymyillä useaan kertaan kirjan aikana. Nico on vähän uudempi hahmo, mutta poika keräsi sympatiani heti. Haadeksen pojan on pakko olla mielenkiintoinen. Sitä ei voi edes väitellä! Clarisse on ärhäkkä ja itsepäinen soturi, jonka pehmeämpi puoli alkoi näkyä loppua kohden. Siltä tytöltä ei todellakaan puutu rohkeutta. Ja tietenkin kaikki jumalat ovat kiinnostukseni huipulla. Poseidon, Zeus, Haades, Hera, Hermes, Apollon, Athene jne. Jokaisella on aivan erinlaiset peroonat, mutta samalla he ovat jollain käsittämättömällä tavalla niin inhimillisä. Poseidonin, Zeuksen ja Haadesken tappelut tuovat mieleen pikku poikien riidat, ja Heran kaunan kanto on kuin täysin jonkun nuoren teinitytön ajatuksista. Toivoisin jopa, että tämän sarjan jumalista tehtäisiin oma sarja, mutta joudun varmaankin kehittelemään sitä ideaa omassa päässäni. Loppua kohden tapahtui paljon, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että kaikkea kerrottaisiin liian tiheässä tahdissa. Muutamia kuolemia tapahtui ja meinasin alkaa parkumaan jokaisen kohdalla. Lopussa erän merkittävän kuolon kohdalla taisi kyllä kyynel vierähtää poskelle. Yllätyin muutaman paljastuksen kohdalla ihan kunnolla. Meinasin todella kiljaista jotain sen suuntaista kuin, että: "Ei voi olla!" tai "Miten en tajunnut tuota!?" Jos lukijalta irtoaa noinkin vahvoja kommentteja, täytyy kirjan olla todella hyvä, ainakin minun mielestäni. Tietenkin koko tämä Percy Jackson sarja on varmasti tietyllä tavalla aika kliseinen. Minua ei se kliseisyys ole koskaan haitannut. Ensinnäkin sitä ei ole koko sarjan täydeltä. Vain muutamat kohdat aiheuttavat sellaisen tunteen, mutta muuten tämä on itsenäinen ja taitavasti tehty sarja. Jacksonit ovat kirja kirjalta muuttuneet aina vain synkemmiksi, aivan kuin Potteritkin silloin aikoinaa, mutta se vain osoittaa, että henkilöt kypsyvät ja tapahtumat muuttuvat synkemmiksi. Myös romantiikka on kasvanut sarjan kehittymisen myötä, mikä ei todellakaan haittaa minua. Annabethin ja Percyn suhdetta on ollut mielenkiintoista seurata ja heidän tarinansa loppu on varmasti monen mieleen. Silti mitään lässyn, lässyn kohtauksia ei ole paljonkaan, joten Jumalten sota, ja kaikki muutkin osat tästä sarjasta sopivat varmasti niillekkin, jotka eivät romantiikasta.