Serafia - kirjahylly

Mielestäni prologi oli sekava, enkä saanut siitä kunnollista otetta. Vasta viimeisellä sivulla tajusin jotain. Kirja ei myöskään vanginnut lukemaan, monta kertaa mietin kirjan jättämistä kesken. Mutta kissojen nimet olivat mukavan omaperäiset ja onneksi sitten loppussa tuli jännitystä ja lukuintoa. Mutta ei kirja kuulunut ihan parhaimpiin kirjoihin. Muakva idea ja näin. Luultavasti kuitenkin luen suraavan kirjan, sen verran mukava kirja kuitenkin oli. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjan, jos pidät kirjan ideasta.

Mitä voisin sanoa? Kirja oli mahtava ja kirjoitettu suhteellisen hyvin. Joissain kohdissa kuitenkin tuli tunne, että sitä ei ollu kirjoitettu niin hyvin kuin joitain muita kohtia. Kirjan lopussa minulla tuli kyynel silmään kahdessa kohtaa. "Pysy loitolla. Et tiedä, minkä kanssa olet tekemisissä." Artemis sanoi noin Foalylle, Butlerille ja Hollylle. Hollyhän oli sanonut nuo samat sanat Artylle, mutta pujauttaen ihminen -sanan vain sinne sekaan. Ja toiseksi, ihan viimeiset lauseet. Holly sanoi ne, ne sanat olivat täsmälleen samat, joilla ensimmäinen Artemis Fowl kirja alkoi. Nyt on haikea olo, kun olen lukenut Artemis Fowl sarjan päätökseen. Se oli ihana ja rakastan tätä sarjaa. Hyvästi, Artemis Fowl!

Clary Fray näki discossa yhden joukon menevän erään pojan kimppuun. Hän käskee ystävänsä Simonin kutsua vartijan paikalle. Sillä aikaa joukko tappaa miehen ja se menee tuhkaksi. Clary oli hämillään. Myös joukko oli hämillään ja he kutsuivat itseään varjometsästäjiksi ja he sanoivat, että Claryn ei pitäisi nähdä heitä. Ellei hänellä olisi varjometsästäjän verta. Clary ei uskonut heitä. Simon tuli vartijan kanssa huoneeseen, mutta kumpikaan ei nähnyt mitään. Clary oli hämillään ja varjometsästäjät vain virnuilivat hänelle. Sitten Claryn äiti katoaa ja hänet tempaistaan mukaan varjometsästäjien maailmaan.

Tässä kirjassa oli synkkä tunnelma ja onhan se ymmärrettävää; sota Kronosta vastaan oli käynnissä. Mutta silti synkästä tunnelmasta huolimatta, tämä kirja oli ihana sarjan päätösosa. Kunnolla vasta tarinan loppupuolella tuli sellaista huumoria, joka sai minut nauramaan. Tosin se synkkä tunnelmakin varmaan vaikutti asiaan. Mutta sitten tarinan lopussa; se suuri ennustus. Se jäi kaivertamaan mieltäni ja toivon (ehkä jo tullutkin, en ole vain nähnyt) että tästä on tulossa jatkoa ja se kertoo niistä puoliverisistä, jotka ratkaisevat uuden ennustuksen.

Mielestäni tämän kirjasarjan olisi hyvin saanut kahteen osaan. Tämä kirja... no suoraan sanottuna oli todella pitkästyttävä. Sain ihan itse pakottamalla luettua tämän loppuun ja vasta lopussa alkoi tapahtua. Yliluonnollisesti ja Loputtomasti kirjat olisi yhtä hyvin voinut tiivistää yhteen kirjaan.

Ehdottomasti kirjasarjan paras osa