13 kirousta

Kirja oli hieno, kiinnostava ja muutenki mukaansa tempaava, mut yks asia siinä jäi häiritsemään. Ne amuletit löyty iha liian helposti, miten ne muka joka paikasta niitä löysi? Ja ne oli iha liian lähekkäin, siel kirkolki oli 3, ja kartanostaki löyty monta. Vaik se helppous ois psa jotai hienompaa juonta, nii se on silti hölmöä, et ne oli kaikki nii lähelkäin ja ne löyty nii helposti. Mut oli silti kiva kirja, erityisesti ne Rowanin menneisyydestä kertovat pätkät oli kiinnostavia.

Kirja ansaitsee viisi tähteä, koska juoni oli koukuttava ja pääsin vihdoin kurkistamaan keijujen valtakuntaan, jota toivoin hartaasti ensimmäisessä osassa. Hyvä kun Punainen pääsi pääosaan, pidän hänen sinnikkyydestään. Joskus tuntuu että hän selviääkin liian helpolla jokaisesta pulmasta ja onneksi hän joutui kolmikosta pulaan etsiessään amulettia salakäytävistä. Harmitti kun amulettien etsintään jäi sivuja niin vähän, kun Rowanin elämänkertaus vei muun tilan,mutta ei sekään paljoa haitannut, koska teksti on soljuvaa ja muutenkin olen nyt niin kiintynyt hahmoihin. Suurin plussa kuitenkin tulee loppu huipennuksesta jota en osannut ollenkaan odottaa.

Pidin kirjasta, vaikka siinä oli puutteita, asioita jotka ärsyttivät minua. Ensinnäkin, oli outoa että jokaisesta ystävyksien etsimästä paikasta paljastui amuletti. Olisin kaivannut edes yhden väärän paikan. Jäi myös kaivertamaan, kuka oli Rowanin isä. Toivon totta tosiaan, että se tulee paljastumaan seuraavassa osassa. Mutta pidin juonesta, myös siitä alkujuonesta, joka ei ollut sinäänsä tarinan kunnollinen juoni. Kirja tempaisi minut mukaansa, vaikka alussa olin ihan pihalla; olin unohtanut, että Punainen oli päässyt keijujen maahan. Pian se kuitenkin muistui, kun se tuli ilmi. Mutta kyllä; pidin kirjasta ja suosittelen lämpimästi kaikille.

Ensialkuun huomautan, että tuo "Red" on tässä kirjassa suomenettu ihan "Punaiseksi". Samaahan ne tarkoittavat, mutta silti. Tämä kirja oli erittäin hyvä. Ehkä jopa paljon parempi kuin ensimmäinen osa "13 lahjaa". Huimiin suorituksiin tämä nyt ei ihan yltänyt, mutta päähenkilö oli tässä kirjassa "Punainen" ja hän oli selvästi kiinnostavampi henkilö kuin ensimmäisen kirjan päähenkilö Tanya. Kirjan alku oli hieman sekavahvo, mutta muuttui selkeämmäksi "Punaisen" jouduttua erakkonoidan vangiksi. Se, miten "Punainen" sai tuhottua erakkonoidan, jää epäselväksi ja syy siihen saadaan vasta ihan loppumetreillä. Voisi olettaa, että koko kirja kertoisi "Punaisen" matkasta keijupalatsiin hakemaan veljeään, mutta se on väärä luulo; kirjan pääjuoni alkaa suunnilleen sivulta 330, eli yli puolivälissä. On vaikea sanoa, onko se hyvä vai huono asia, mutta itse kallistuisin tuohon huonon suuntaan. Syynä on se, että kun "Punainen", Tanya & Fabian saavat tehtäväkseen etsiä kolmetoista kirottua amulettia jotka ovat piilossa, niin huomataan niiden löytyvän aivan liian helposti. Jokainen piilopaikka josta he etsivät, osoittautuu oikeaksi kuin ihmeen kaupalla. Lisäksi jää vaivaamaan, miksi toiset amuletit oli kirottuja ja toiset ei. Kirjan loppu (johon en siis nyt laske melko laimeaa epilogia) pelasti kaiken. Se oli sydäntäsärkevä ja jotenkin lohdullinen ja eräs olennainen seikka valaisee silloin koko kirjan tapahtumat. Jään innolla odottamaan viimeistä osaa.