Painajainen
Alkuteos ilmestynyt 1990. Suomentanut Kari Salminen. Nidottu.
Frank Pollard herää pimeältä kujalta – eikä hän muista mitään, ei edes nimeään... Seuraavien viikkojen aikana kuvio toistuu: Frank herää oudoissa paikoissa tietämättä mitä on tapahtunut. Hän alkaa pelätä nukkumaanmenoa koska öisin tapahtuu jotain jota hän ei pysty hallitsemaan. Mutta vasta kun hän eräänä aamuna herää kädet veren tahrimina, hän päättää palkata yksityisetsivät seuraamaan yöllisiä retkiään. Totuus osoittautuu painajaiseksi kaikille osapuolille...
”Jos mahdollista tämä, kirja on vielä parempi kuin Koontzin edellinen, 'Keskiyö'. Todella kauhistuttavan hyvä.” – New York Thimes
Dean Koontz
Dean Ray Koontz syntyi vuonna 1945 Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Hän vietti nuoruutensa köyhässä perheessä. Hänen isänsä oli juoppo, jolla oli vakavia mielenterveysongelmia. Vaikeista olosuhteista kuolimatta Koontzin äiti innosti lahjakasta poikaansa kirjoittamaan novelleja ja esseitä. Lukion viimeisellä luokalla Dean voittikin aikakauslehden novellikilpailun ja on kirjoittanut siitä lähtien.
Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Koontz työskenteli ensin häiriintyneiden nuorten kanssa ja myöhemmin englannin opettajana kirjoittaen kaikki yöt ja viikonloput. Pian hän huomasi, että hänen on valittava kahden ammatin välillä, sillä näiden yhteensovittaminen oli liian raskasta. Koontzin vaimo Gerda teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: ”Hoidan perheen talouden seuraavat viisi vuotta. Jos et siinä ajassa menesty kirjoittajana, et menesty koskaan.”
Dean Koontzin kirjoja on julkaistu 38 eri kielellä ja myyty maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta. Nykyään Koontz asuu puolisoineen eteläisessä Kaliforniassa. Gummerus lopetti Koontzin suomentamisen vuonna 2011 kirjaan Pienempi paha.