Sota tulesta

Alkuteos ilmestynyt 1909. Suomentanut Marja Martin. Sidottu, kansipaperi.

2. laitos: Taistelu tulesta. Oppian, 2025. Selkokirja. Suomentanut ja selkomukauttanut Hanna Laurent. Nidottu.

Kiehtova matka kaukaiseen esihistoriaan, aikaan jolloin ihminen ei vielä ollut maailman herra, vaan laji muiden lajien joukossa, jolloin elämä oli taistelua olemassaolosta ja jokainen eläin ja ihmisheimo toisensa luonnollinen vihollinen.

”Synkimpinä aikoina se oli tarjonnut Oulhamreille mahdollisuuden elää. Sateilta, myrskyiltä ja tulvilta suojattuna se oli kulkenut virtojen poikki ja soiden halki… Sen mahtavat kasvot olivat karkottaneet mustan leijonan ja keltaisen leijonan, luolakarhun ja harmaakarhun, mammutin, tiikerin ja leopardin, ja sen punaiset hampaat olivat suojelleet ihmistä avaralta maailmalta. Sen läheisyydessä asusti kaikki ilo… Se oli Isä, Vartija ja Pelastaja, mutta kun se karkasi häkistään ja ahmi puita, se oli hurjempi ja hirveämpi kuin mammutit.”

Se oli tuli. Elävistä olennoista kaikkein kauhein ja suloisin, heimojen elämän perusta, jota vaalittiin ja josta taisteltiin.

Tarina alkaa Oulhamrien-heimon onnettomuudesta: heidän tulihäkkinsä tuhoutuvat taistelussa ja ilman tulta koko heimon elämä taantuisi. Nuori, voimakas Naoh – seuranaan Nam ja Gaw – lähtee hakemaan tulta. Matka on pitkä ja taistelujen täyttämä. Mutta se myös opettaa Naohia. He kohtaavat tarumaisia jättiläiseläimiä, mammutteja, alkuhärkiä, luolaleijonia, tiikereitä, harmaakarhuja. Ja muinaisia heimoja: Ihmissyöjiä, Punaisia kääpiöitä, Sinikarvaisia ihmispetoja…

Sota tulesta tuo elävänä ja jännittävänä eteemme sen elämän kukoistusajan, jonka voimaa ja rajuutta on vaikea kuvitella, ihmiskunnan aamuhämärän, jolloin ensimmäinenkin kivipiirros vielä odotti tekijäänsä.