Welman tytöt

Jotta tyttö saisi seikkailla rosvona, täytyy se perustella miehisellä väkivallalla - ja jotta miehinen väkivalta on perusteltua, täytyy se kiteyttää lihavuuteen, poikkeusyksilöiden erityisyyteen ja ymmärtämättömyyteen. Menevä ja omana aikanaan varmasti tarvittu, mutta feministisen viihteen ja politiikan näkökulmasta huonosti ikääntynyt seikkailukirja. Luontokuvailu ja fantasiaelementit upeita, juonen tahti menevä ja kieli selkeää. Päähenkilö täysi ääliö ja tematiikka nykyfeministin näkökulmasta mutkat suoriksi vedettyä, poliittisesti ontuvaa ja parhaimmillaankin kahluusyvää. Viesti, jonka kirja potentiaaliselle tyttölukijalleen (ja myös pojille ja muille) välittää, muuttuu loppupuolella hälyttävän nurinkuriseksi.

Tämä tarttui matkaani jostakin ilmaishyllyssä jossain. 2000-luvun alun vanhemman fantasian jäänteet (parin sivun prologi maailmasta, todellakin NUORI nuortenkirja-ääni) tuntuvat yllättävän raikkailta valinnoilta tämän hetken YA-romantasian kentällä. Kuvaukset luonnonpaikoista ja varjoina liikkuvista metsänhaltijoista ovat väkeviä, ja muutama lukua kirjan keskellä onnistuvat tunnelman vuoksi todella tempaamaan mukaansa.

Valitettavasti loput kirjasta on pinnallista ja sanomaltaan kömpelöä yritelmää tuoda hatarasti feminististä ajattelua suomalaisen fantasian kentälle. Useammin kuin muutaman kerran yritys päätyy vinksahtaneeseen päätelmään, jonka mukaan erityislaatuinen ja systeemin ulkopuolelle itsensä asettava supernainen on lähtökohtaisesti arvokkaampi ja parempi nainen, kuin systeemin sortama pahoinpidelty vaimo, oppimaton tyttö tai palvelus- tai seksityöllä itsensä elättävä kaupunkilainen. Myös sanoma patriarkaalisesta sorrosta (onko ongelma kaiken läpäisevässä maskuliinisen vallan kilpailussa vai siinä, että yksittäisiä rumiksi miellettyjä miehiä on olemassa?) jää pahasti puolitiehen. Pahin syypää tähän on päähenkilön jatkuva tuuliviiripyörintä sen suhteen, tietääkö ja ymmärtääkö vai eikö hän tajua ollenkaan sitä, mitä mieltä on mistään. Todella raivostuttava tyyppi.

Tuskin lähden jahtaamaan jatko-osia vasiten, mutta juoni oli sen verran menevä, että ehkä luen jos tulee vastaan.

Anu Holopainen tarkastelee ja käsittelee asioita vahvasti naisen näkökulmasta. Lähes kaikki kirjan keskeiset henkilöt, ainakin hyvikset, ovat kauniimman sukupuolen edustajia. Kirjassa kauhistellaan heidän surkeita oikeuksiaan ja karua elämäänsä ”miesten maailmassa”. Syysmaassa tasa-arvoasiat ovat kärjistetyn huonolla tolalla. Naisten henkisillä ominaisuuksilla ei juurikaan ole väliä: he eivät saa opiskella, vaan heidän ainoa tehtävänsä elämässään on tehdä kotitaloustöitä ja synnyttää miehelleen perijäksi poikalapsi. Feminismi on jäänyt fantasiakirjallisuuden saralla varsin vähäiseksi, joten siinä mielessä Holopainen ainakin erottuu joukosta.

Siihen kirjan ansiot enimmäkseen jäävätkin. Holopaisen kuvaukset maalailevat paikoitellen todella hienoja maisemia, ja teksti on helppo- ja nopealukuista. Toisinaan kuitenkin juuri tuo yksinkertaisuus ärsyttää, sillä siitä tulevat vääjäämättä lastenkirjat mieleen. Ja romaanin takakannessa kun hehkutetaan, että se on tarkoitettu nimenomaan ”varttuneille nuorille”.

Kirjan henkilöhahmot eivät oikein vakuuta. Naispuoliset ovat poikkeuksetta kauniita ja älykkäitä ja suurin osa miehistä laskelmoivia julmureita tai täysiä juntteja, lukuun ottamatta Welman ja kumppaneiden puolisoja, jotka puolestaan ovat aivan täydellisiä, komeita, "hunajaäänisiä" ja viisaita. Sukupuolten kahtiajako on raivostuttavan kliseinen ja mustavalkoinen, vaikka kirjassa yritetään paikata tasa-arvoa.

Ja juoni: täydellisen ennalta arvattava (eikä asiaa auttanut se, että takakannessa selostettiin kylmänviileästi siitä puolet). Kirja alkoi kyllä ihan lupaavasti, sillä heti pureuduttiin asian ytimeen, eikä turhia jaariteltu, mutta loppuun oli pitänyt tunkea varsin teennäisen ja päälle liimatun oloinen pikku taistelukohtaus, mikä hiukan tympäisi. Niin, no, pitihän ne naiset päästää edes kerran kunnolla tappelemaan, mutta olisi sen voinut tehdä tyylikkäämminkin.

Vahvan feminisminsä lisäksi kirja ei genrelle uusia tuulahduksia tarjoa. Sen lukee nopeasti, mutta paljon ei itselle käteen jää. Tätä saattaisin suositella niille, jotka vasta tutustuvat fantasiaan, mutta hiukan enemmän tälle kirjallisuudenlajille vihkiytyneet (ja jo varttuneemmat nuoret), älkää vaivautuko.