Welman tytöt

Tarina ja henkilöhahmot ovat mitä ovat, mutta lukiessani kiinnitin huomiota kauniiseen kuvailuun. Yllätyin positiivisesti, sillä suhtaudun hyvin skeptisesti suomalaiseen fantasiakirjallisuuteen. Kirja oli kyllä viihdyttävä, ei missään tapauksessa tylsä, mutta syvällisemmät tunteet ja ajatukset jäivät saavuttamatta. En suoranaisesti suosittele kirjaa, mutta sen voi lukea tylsien iltojen viihdykkeeksi.

Jotta tyttö saisi seikkailla rosvona, täytyy se perustella miehisellä väkivallalla - ja jotta miehinen väkivalta on perusteltua, täytyy se kiteyttää lihavuuteen, poikkeusyksilöiden erityisyyteen ja ymmärtämättömyyteen. Menevä ja omana aikanaan varmasti tarvittu, mutta feministisen viihteen ja politiikan näkökulmasta huonosti ikääntynyt seikkailukirja. Luontokuvailu ja fantasiaelementit upeita, juonen tahti menevä ja kieli selkeää. Päähenkilö täysi ääliö ja tematiikka nykyfeministin näkökulmasta mutkat suoriksi vedettyä, poliittisesti ontuvaa ja parhaimmillaankin kahluusyvää. Viesti, jonka kirja potentiaaliselle tyttölukijalleen (ja myös pojille ja muille) välittää, muuttuu loppupuolella hälyttävän nurinkuriseksi.

Anu Holopainen tarkastelee ja käsittelee asioita vahvasti naisen näkökulmasta. Lähes kaikki kirjan keskeiset henkilöt, ainakin hyvikset, ovat kauniimman sukupuolen edustajia. Kirjassa kauhistellaan heidän surkeita oikeuksiaan ja karua elämäänsä ”miesten maailmassa”. Syysmaassa tasa-arvoasiat ovat kärjistetyn huonolla tolalla. Naisten henkisillä ominaisuuksilla ei juurikaan ole väliä: he eivät saa opiskella, vaan heidän ainoa tehtävänsä elämässään on tehdä kotitaloustöitä ja synnyttää miehelleen perijäksi poikalapsi. Feminismi on jäänyt fantasiakirjallisuuden saralla varsin vähäiseksi, joten siinä mielessä Holopainen ainakin erottuu joukosta. Siihen kirjan ansiot enimmäkseen jäävätkin. Holopaisen kuvaukset maalailevat paikoitellen todella hienoja maisemia, ja teksti on helppo- ja nopealukuista. Toisinaan kuitenkin juuri tuo yksinkertaisuus ärsyttää, sillä siitä tulevat vääjäämättä lastenkirjat mieleen. Ja romaanin takakannessa kun hehkutetaan, että se on tarkoitettu nimenomaan ”varttuneille nuorille”. Kirjan henkilöhahmot eivät oikein vakuuta. Naispuoliset ovat poikkeuksetta kauniita ja älykkäitä ja suurin osa miehistä laskelmoivia julmureita tai täysiä juntteja, lukuun ottamatta Welman ja kumppaneiden puolisoja, jotka puolestaan ovat aivan täydellisiä, komeita, "hunajaäänisiä" ja viisaita. Sukupuolten kahtiajako on raivostuttavan kliseinen ja mustavalkoinen, vaikka kirjassa yritetään paikata tasa-arvoa. Ja juoni: täydellisen ennalta arvattava (eikä asiaa auttanut se, että takakannessa selostettiin kylmänviileästi siitä puolet). Kirja alkoi kyllä ihan lupaavasti, sillä heti pureuduttiin asian ytimeen, eikä turhia jaariteltu, mutta loppuun oli pitänyt tunkea varsin teennäisen ja päälle liimatun oloinen pikku taistelukohtaus, mikä hiukan tympäisi. Niin, no, pitihän ne naiset päästää edes kerran kunnolla tappelemaan, mutta olisi sen voinut tehdä tyylikkäämminkin. Vahvan feminisminsä lisäksi kirja ei genrelle uusia tuulahduksia tarjoa. Sen lukee nopeasti, mutta paljon ei itselle käteen jää. Tätä saattaisin suositella niille, jotka vasta tutustuvat fantasiaan, mutta hiukan enemmän tälle kirjallisuudenlajille vihkiytyneet (ja jo varttuneemmat nuoret), älkää vaivautuko.