Matkalaiset
Sidottu.
Kuvastaja-palkinnon kunniamaininta 2021 (koko sarja).
Welman tyttöjen kohtalokas jälleennäkeminen – monipolvinen fantasiasarja päättyy
Kuusi vuotta on vierähtänyt siitä, kun Zara karkotti osan vanhoista ystävistään Punatertun kylästä. Yvana ja Marrkah ovat varttuneet murrosikään ja haluavat kokeilla siipiään maailmalla. He lähtevät matkaan tarkoituksenaan purjehtia Kesämaahan, mutta Alimankasin satamakaupungissa Yvana siepataan, ja hän tajuaa olevansa orjalaivassa matkalla tuntemattomaan määränpäähän. Hulluruohouute, joka on välttämätöntä Yvanan selässä olevan merkin hoitamiseen, loppuu matkalla ja merkki alkaa levittää kohtalokasta vaikutustaan ympäristöönsä…
Suositun kotimaisen fantasiasarjan loppuhuipennus nostaa esiin tutut vahvat teemat: vallanhimon, naisen aseman, seksuaalisen tasavertaisuuden. Alkuperäiset Welman tytöt tapaavat jälleen toisensa. Vaikka jokainen on kulkenut omaa tietänsä, heillä on silti jotain ikuisesti yhteistä.
Anu Holopainen
”Synnyin itähelsinkiläiseksi vuonna 1968, ja samoilla kulmilla olen asustellut koko elämäni. Tämä on ihanteellinen paikka luontorakkaalle kaupunkilaiselle – kaikki on lähellä, mukaan lukien metsät, pellot ja lehmät laitumella. Avopuolisoni kanssa harrastelemme kaikennäköistä nörtteilyä kuten scifi-leffoja (Alien-sarja ja alkuperäinen Star Wars -trilogia, jee!) sekä pelaamista pc:llä, Xboxilla ja Wiillä. Ruudun tuijottelun vastapainoksi nautiskelen liikunnasta ja ulkoilmasta metsäpoluilla reippaillen. Kesälomat suuntautuvat mieluiten kesämökille Etelä-Savoon järven rannalle.
Syysmaa
Sarja sai Kuvastaja-palkinnon kunniamaininnan 2021.
Sarja sisältää 6 pääteosta ja yhteensä teoksia 6 kpl.