Hankala keksiä kirjasarjaa jonka päähenkilöä halveksuisin yhtä kovasti. Kirjaimellisesti inhoan sitä minkälainen sylikoira Fitz on. Soturi joka ei voita taistelujaan, salamurhaaja joka ei osaa salamurhata. Ihminen joka tekee asiat omanpään mukaan, mutta silti alistuu kuninkaan ja kuningattaren tahdon alle sormia napsauttamalla, ehkä hieman kärjistäen.
Jokaisen trilogiaan kuuluvan kirjan puolivälissä kysyin itseltäni miksi luen tätä kirjaa. Pidin ehkä viikon tai kahden tauon, ja sitten luin kirjan loppuun yhden päivän aikana ja jäin kaipaamaan lisää. Fitz ei ole sankari, eikä oikeastaan edes päähenkilö vaikka tarinaa kerrotaankin hänen kauttaan. Kirja on viihdyttävä, vaikka en osaakaan samaistua Fitziin: Tiedän että en tekisi samanlaisia päätöksiä kuin hän. En tiedä selviäisinkö siinä maailmassa paremmin vai huonommin siitä syystä. Robin Hobb on taitava kirjailija ja se on aivan selvää, koska kirja kuitenkin pitää otteessaan vaikka päähenkilöstä ei pitäisi. Jos samaistuisin päähenkilöön, hänen päätöksiinsä ja kykyihinsä niin uskon että antaisin kirjalle huomattavasti korkeamman arvosanan. Saatan olla hieman liian vanha lukemaan tätä ensimmäistä kertaa. Fitzissä paistaa teini-ikäisyys, naiivius, mihin on aika vaikeaa ellei mahdotonta samaistua enää yli kolmekymppisenä. Tai sitten olen liian tottunut lukemaan tarinoita ihmisistä ja henkilöistä joilla on kyky selviytyä haasteista ilman että tarvitsee roikkua muiden selkien takana. Mene ja tiedä.
Ei huonoin kirjasarja minkä olen lukenut, mutta ei paraskaan.