Kärpästyttö

Todetaan aluksi, että "oikea" arvosanani olisi oikeastaan 9 1/2. 

Mottoni teokselle: "Koeteltu totuus on arvokkainta, mitä on." 

Palaan Kärpästytön pariin yhä uudestaan. Merkittävä syy tähän on eräs loppupuolen katkelma, joka on kohdallani takuuitkettäjä. Tähän asiaan liittyen pidän myös pohjattomasti tavasta, jolla romaanissa käsitellään uskontoa, ja toisaalta sanan - tai tekstin - ja todellisuuden keskinäistä suhdetta. Onko sana todellisuuden muokkaaja vai vain todellisuuden kuva? Muuttuuko sana lihaksi, alkaako se muuttaa todellisuutta vain siksi, että se painetaan paperiin?

Tuli kirjastosta joskus lainattua, ja huomasinkin sitten lukevani tavallista parempaa tapausta! Kärpästytön kieli on rikasta ja hauskaa, ja paikat ja hahmot ovat mielenkiintoisia. Juoni on alussa hieman tylsähkö, mutta paranee koko ajan, ja tarinassa on monia yllättäviä juonenkäänteitä. Pidin kirjasta erittäin paljon. Siinä oli mukana sopivasti huumoria. Hardinge avasi tarinan hitaasti, mutta huomaamatta se koukutti ja sitten huomasinkin lukevani jo kirjan viimeisiä sivuja.

alku takkusi ja hanhi oli minusta hyödytön. KUNNES he saapuivat kohteeseensa. kaunis ja viehkeä sulotar muuttui lopussa pahaksi lumottareksi ja pakkomielteestä kärsivä kunkku ei ollutkaan joulupöydän kinkku. maalairosvosta tuli hurmuri ja kiltistä suojeliasta pelätty linnustaja. huijaava liero paljastui ystäväksi. kaikki samassa kirjassa. taitamattomissa käsissä tässä olisi ollet ainekset katastrofiin, mutta taidokas ja huumorintajuinen ystävämme Frances pelasti päivän ovelan Musca (lihansyöjä kärpäsen) avulla. ennen kuin huomaatkaan on kirja pyöräyttänyt sinut pikkurillinsä ympärille. lukinnut niin murtumattomaan torniin ettei edes itse Lukkosepät saisivat mielenkiintoasi murtumaan. ahmit kirjaa kuin joka sana olisi timatti (anteeksi Paolinin lainaus) kunnes olet lukenut sen. sitten jäät janoamaan lisää. se on mahtava tunne, asia jonka takia kirjoja luen. lue sinäkin.

Tähän kirjaan on selkeästi käytetty aikaa ja mielikuvitusta. Juonessa tapahtui melkoisia käänteitä, joita ei pystynyt ennalta arvaamaan. Se eteni sujuvasti eteenpäin, minkä lisäksi kirjasta löytyi vertauksia myös nykyajan maailmaan, jos oikein tarkkaan luki. Kirjoitustyyli oli aivan ihana, humoristinen ja kekseliäs samaan aikaan. Päähenkilöitä oli kirjassa useita, minkä lisäksi vähän pienemmät ja isommatkin roolit tulivat kyllä tutuiksi. Kaikkiin henkilöihin oli selkeästi käytetty aikaa, aina nimen keksimisestä pieniin luonteenpiirteisiin. Itse päähenkilö Musca oli välillä hieman lapsellinen ja ärsyttävä, mutta kasvoi hienosti kirjan edetessä. Hanhesta isot pisteet kirjailijalle! (Vaikka aluksi hanhi tuntuikin aivan turhalta hahmolta..) Kirjan loppu oli melko ennalta-arvaamaton. Se jäi tavallaan kesken, sillä sen perusteella kirjaan voisi tulla myös jatko-osa. Kirjailija oli käyttänyt paljon vaivaa sekä henkilöiden että paikkojen nimien keksimiseen. Myös metaforat olivat lähes kaikki lähtöisin kirjailijan omasta päästä, ja niitä olikin kirjassa sitten paljon! Suosittelisin kirjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Vaikka kirjan kansi ei ehkä pahemmin houkuttele, on sisältö sitäkin parempi.

Francis Hardingen Kärpästytön miljöönä toimii fantasiamaailma, jonka pohjana on käytetty 1700-luvun Englannin sekasortoista poliittista tilannetta. Kirjan kieli on monipuolista ja hupaisaa, ja muutamat kohdat saivat itseni kuplimaan ääneen naurusta, mikä on jo sinänsä ennätys. Juoni ei ollut kuitenkaan mikään ihmeellinen, ja kirjailija on esittänyt sen monimutkaiset koukerot hivenen kömpelösti, jolloin hampaankoloihin jää hienoinen selittelyn jälkimaku. Yleensä minua tämänkaltaisissa nuortenfantasiakirjoissa häiritsee se, ettei kukaan (varsinkaan hyvis) kuole. Esimerkiksi Hardingen pöksyissä olisin langettanut eräälle nimeltämainitsemattomalle henkilölle traagisen marttyyrikuoleman kaksintaistelussa.

Kirja oli parempi kuin odotin. Ensinnäkin kieli oli aivan mahtavaa -- kielikuvat ihania :) -- ja toisekseen päähenkilö oli paljon pippurisempi ja aikaansaavampi kuin takakansi antaa ymmärtää. Häneen oli helppo samastua. Kirjan toiseksi tärkein henkilökin oli toteutettu yllättävän hyvin hänen luonteenlaadustaan huolimatta -- yleensä sellaisten ihmisten kanssa näet menetellään toisin, ja luodaan siinä samalla taas uusi klisekopio. Ja hanhi oli lyömätön. Miljöö oli peruukki-puuteri-musketti -aikaa, mikä toi mukavaa vaihtelua keskiaikainnostukseen. Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta aika tavalla, vaikka se ei mikään maailman nurin kääntävä teos olekaan.

Kirja oli samalla jännittävä seikkailukertomus, että syvällisempi filosofinen teos kirjoista, sananvapaudesta ja Sanojen Voimasta. Musca osoittautui varsin monimutkaiseksi henkilöksi josta paljastui paljon uusia puolia, tosin samoin Eponymius Clentistäkin. Juoni oli jännittävä eikä pysähdellyt paljoakaan viedessään mukanaan. Tarina sijoittuu 1700-luvun alun Englantia muistuttavaan Hajonneeseen Valtakuntaan. Kirjan hahmot ovat niin hyviä, pahoja, jaloja, halpamaisia, hyviä, hulluja ja sydämellisiä kuin vallanhimoisiakin, mikä luo kirjavan hahmogallerian mikä tekee tarinasta todella toden tuntuisen. Syvällisempi osuus kirjassa käsitteli sitä, kenellä on oikeus painaa kirjoja ja mikä valta pelkillä sanoilla on olemassa oppimattoman kansan keskuudessa. Omanlaisensa teos jota suosittelen luettavaksi. Arvosana 8+.