Palaan Kärpästytön pariin yhä uudestaan. Merkittävä syy tähän on eräs loppupuolen katkelma, joka on kohdallani takuuitkettäjä. Tähän asiaan liittyen pidän myös pohjattomasti tavasta, jolla romaanissa käsitellään uskontoa, ja toisaalta sanan - tai tekstin - ja todellisuuden keskinäistä suhdetta. Onko sana todellisuuden muokkaaja vai vain todellisuuden kuva? Muuttuuko sana lihaksi, alkaako se muuttaa todellisuutta vain siksi, että se painetaan paperiin?
Usko ja todellisuus ovat Kärpästytössä jatkuvassa ristivedossa. Valehtelu ei ole teoksen nuorelle nimi- ja päähenkilölle Muskalle sen paremmin moraalinen kuin muukaan ongelma, ja hän on siinä hyvä. Samaan aikaan hän on hyvä kuitenkin myös jossain muussa: tekemään eron toden ja epätoden välille. Voisi ehkä sanoa, että teoksessa on hyvin paljon ihmisiä, joiden on vaikea olla rehellisiä edes, ellei peräti nimenomaan, itselleen. Muska sen sijaan on kuin terrieri, joka kaivaa niin kauan, että saa tietää, mistä haju tulee.
Pidän Muskan vihaisenrakastavasta suhteesta isäänsä ja siitä, kuinka hän mitä ilmeisimmin on isänsä tyttö. Asia, jota en ole kovin paljon miettinyt, mutta joka on todennäköisesti yhtä vaikuttaa, on se valkoisena loistava aukko, jollainen Muskan äidin poissaolo on.Olen melko varma, että jos Muskaan törmäisi todellisessa maailmassa, häntä pitäisi vaikeana ja jopa jollain tavoin vastenmielisenä lapsena. Muska on oppinut selviämään ympäristössä, jossa avoimuus tai positiivisten asioiden jakaminen itsestään ei ainakaan auta selviämistä. Siitä syystä hän myös - traagisesti - epäilee kaikkea, mutta myös kykenee kyseenalaistamaan kaiken.
Monesti rikos- ja dekkarielementtejä sisältävät fantasiaromaanit ovat kevyttä kauraa sekä fantasian että dekkarin osalta: Fantasiamaailma jää ohueksi, ja genrelle ominainen "ihmeen tuntu" jää siihen, että henkilöhahmot ihmettelevät kaikkea, mutta lukija saa tylsistyä stereotypioiden parissa. Rikos- tai dekkaripuoli taas etenee rikkonaisesti, syyllinen on itsestäänselvä tai vaihtoehtoisesti mahdoton päätellä. Molemmista genreistä käytetään heikoimmat troopit, ja kerronta on - erityisesti huumorin osalta - huonoa. Kärpästytössä eri genrejen elementit lomittuvat mielestäni yhteen erittäin kauniisti. Myös teoksen "historiallisen" ympäristön kuvaus on hyvää. Pientä infodumppia esiintyy, mutta romaanin luonne on mielestäni sellainen, ettei sitä ole mielestäni täysin mahdollista välttää, ja enimmäkseen myös tiedon jakaminen teoksen fiktiivisestä maailmasta toteutuu sekin ihan elegantisti.
Kielellinen taituruus ja huumori on teoksen iso vahvuus. Iso käsi tästä syystä myös myös kääntäjälle.
