Vedenpaisumus
Alkuteos ilmestynyt 2000. Suomentanut Lassi Györffy. Kannen kuva: Jerry Vander Stelt. Nidottu.
Kuinka alas sankari voi vajota?
Dhamon Sudenotsa, entinen urhoollinen sankari, on vajonnut tavalliseksi varkaaksi. Krynnin lohikäärmeiden ylivaltiaat ovat vahvistamassa otettaan ja haluavat tuhota vihollisensa. Dhamonin olisi nyt löydettävä itsensä uudelleen voittaakseen ylivaltiaiden käskyläiset, mutta pystyykö hän siihen?
Jean Rabe
Jean Rabe (Yhdysvallat, s. 1942) on toiminut uutistoimittajana, kirjoittanut sotakirjallisuutta ja rikosromaaneja sekä ollut mukana roolipelien ja tietokonepelien suunnittelussa. Suomessa Rabe tunnetaan parhaiten Dragonlance-kirjoistaan.
Jean Rabe asuu Wisconsinissa yhdessä puolisonsa Bruce Raben kanssa, joka on kemisti, perheen puutarhuri sekä rooli- ja sotapelien harrastaja. Heillä on koiria, papukaijoja, kultakaloja, puutarha ja lukemattomia kirjoja. Jean Rabe harrastaa myös toisen maailmansodan lentokoneita ja lentokonemuseoita ja on jäsenenä Fight in the Skies -seurassa.
Dragonlance: Dhamon-saaga
Sarjan päähenkilö on tuttu Viides aika -trilogiasta.
Alkukielellä Dhamon-saaga on trilogia, mutta suomalainen kustantaja julkaisi toiseen sarjaan kuuluvan Kuoleman järven osana saagaa.
Dragonlance: Dhamon-saaga sisältää 4 kirjaa — sarja on kokonaan valmis.
Pääsarja Dragonlance