Septimus Agoriuksen matkapäiväkirja
Alkuteos ilmestynyt 2002. Kuvittanut Gary Walton. Suomentanut Antti Autio. Sidottu. Kuvakirja.
Lohikäärmekronikka on ainutlaatuinen sekoitus seikkailukertomusta ja tietokirjaa, ja sillä on vankkumaton asema alan harrastajien piireissä ympäri maailmaa. Upeasti kuvitettu kirja kertoo velho Septimus Agoriuksen ja hänen rohkean retkikuntansa jännittävistä vaiheista matkalla, jonka tarkoituksena oli tuhota Neljää kuningaskuntaa terrorisoivat lohikäärmeet. Septimus Agorius tallensi heidän uskomattoman retkensä tapahtumat tähän matkapäiväkirjaan jälkipolvien ihmeteltäviksi. Kirjan lopussa on sanasto. Teoksen osia on aikaisemmin julkaistu palapelikirjassa Raivoisat lohikäärmeet.
Kirja-arvioita
Tämä kirja ei ole juonellisesti mitenkään ihmeellinen. Se etenee suoraan asiaan, mutta se ei ole turhan syvällinen. Siihen ei ole sisällytetty paljoa tunteita tai kuvailua, minkä vuoksi kirjaan ei pääse sisälle. Muutenkin kaikki tapahtuu vähän turhan helposti retkikunnalle. Kirjasta tulee paikoiten mieleen Sormusten herrat. Kirjan henkilöistä ei oikein ole paljoa sanottavaa. Kaikki ovat hirveän pinnallisia, eikä heidän luonteistaan tai tunteistaan kerrottu kirjassa mitään. Myös kirjan päähenkilöt, lohikäärmeet, jäävät tuntemattomiksi. Niiden ulkonäkökin käy ilmi vain kirjan kuvista. Kirjan loppu oli tyypillisesti onnellinen. Vaikka kirja epäonnistuu juonellisesti, siinä on muita hyviä puolia. Pidin paljon kirjan faktaosioista, vaikka niitä olisi voinut olla huomattavasti enemmän. Myös kuvat olivat hienoja. Huonoa kirjassa taasen ovat sen iso koko (yli A4:n kokoinen) ja vanha, hieman epäselvä fontti. Itse pidin siitä, että sivu loppuu aina täydelliseen virkkeeseen. Tätä kirjaa on hieman vaikea suositella kenellekään, sillä sitä ei oikein voi kantaa mukana, eikä sen juonikaan säväyttänyt. Parempiakin lohikäärmekirjoja on saatavilla.