Talo ulapalla: Matka alkaa
Alkuteos ilmestynyt 2005. Suomentanut Natasha Vilokkinen. Kannen kuva: Martin Hargreaves. Kannen suunnittelu: Lizzy Bromley. Sidottu.
Tässä on ainesta klassikoksi! Huikea, mielikuvituksellinen seikkailusarja merellä, jossa kaikki on mahdollista…
Sisarukset Susan (13 v.), Charles (10 v.) ja Murray (5 v.) ovat lomalla setänsä luona, joka asuu ihka oikean merirosvolaivan näköisessä asuntolaivassa meren rannalla. Kun lapset eräänä aamuna heräävät, talo on ajelehtinut keskelle ääretöntä ulappaa! Eikä meri olekaan mikä tahansa meri, vaan Ajan Meri, jossa kaikki maailman aikakaudet ovat läsnä.
Alkaa huima ja jännittävä seikkailu, jossa Susanin pitää suorittaa vaarallinen tehtävä pelastaakseen veljensä ja setänsä syöksymästä valtaisaan pyörteeseen. Tarinan edetessä lapset kohtaavat merirosvoja, merenneitoja ja muita satuolentoja, sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja ja puhuvia eläimiä.
Kirja vilisee kaikenlaisia kiehtovia teknisiä vempaimia, ja matkaa tehdään paitsi asuntolaivan kannella myös merenpohjassa, valaan kidassa ja lentävällä matollakin. Kirjan kieli on rikasta ja kuvaus niin elävää, että vauhtiin päästyään opusta ei malta laskea käsistään! Onneksi sivuja riittää ja jatkoa on tiedossa.
Amerikkalaisen Dale Peckin muhkea ja mielikuvitusta kutkuttava nuortenkirja tarjoaa virkistävää pakoa fantasian ja sadun maailmaan. Se yhdistelee juuri sopivin annoksin henkeä salpaavaa jännitystä, hulvatonta menoa ja kotoista sisarusten välistä naljailua. Todellinen elämys n. 10–12-vuotiaille lukutoukille!
Lukijat suosittelevat myös
Kirja-arviot ja kommentit
Jouduin aikalailla arpomaan arvosanan kanssa: koko kirja oli yhtä hullunmyllyä. Siinä ei ollut yhtenäistä juonta tai edes samanlaista krijoitustyyliä. Oikeastaan, kirja oli huonoimpia lukemiani kenties koskaan. Toisaalta, kirja sisälsi niin mielettömiä ja omperäisiä ideoita, ettei kirja ansaitse tyhjää tähtirivistöä. En kuitenkaan ymmärrä tuota esittelyn hehkutusta. Itse en todellakaan päässyt vauhtiin, vaan jouduin pakottamaan itseni loppuun saakka. Ja kun sain kirjan lopulta loppuun, olo ei ollut sen viisaampi - vain helpottunut, kun rääkki oli viimein loppu. En mielelläni suosittelisi tätä kenellekään, mutta satunnaisesti kirjassa oli niin sielukkaita, jopa kypsiä kohtia, jotka ansaitsevat tulla luetuiksi. Suurimman osan aikaa kirja oli todella naivi, venytetystä puhumattakaan. Ainakin tämä sopii hyväksi nukkumaanmenokirjaksi. Ikävää, ettei kirjan huimat ideat päässeet oikeuksiinsa ainakaan minun näkökulmastani, sillä kirjasta tosiaan olisi klassikoksi anid Blytonin rinnalle. Tai ehkä en nauttinut kirjasta, kun olen niin tuon ikähaarukan yläpuolella.