Tunturi

Alkuteos ilmestynyt 1998. Suomentanut Tarja Sipola. Nidottu.

António Vieiran omaperäinen pienoisromaani Tunturi kuvaa merkillisen metsäjumalattaren elämää Suomessa tavalla, joka vakuuttaa tekijänsä rakkaudesta kaukaiseen pohjoiseen maahan.

Teoksen päähenkilö Tunturi elelee yksinään paratiisissa, mutta johdattaa sinne eksyneen vieraan oman maailmansa ihmeisiin. Kertoja avaa kameran objektiivin tapaan vähitellen näkymiä yksityiskohtiin ja johdattaa lukijan sankarittaren elämäntapaan. Tunturi on väkevä pohjoisen alkunainen, mutta muistuttaa myös keijua tai noitaa - toisaalta hän on kuin vedestä noussut Afrodite-Aino. Tunturin hahmoon sekoittuu myös aimo annos saamelaismystiikkaa, ja tarinaa lepää suomalaisen ja klassisen mytologian perustalla.

Tunturi-nainen on keskuksena kertomuksessa, jonka sulkee sisäänsä syklinen aika. Tilaa puolestaan rajaavat taivas, järvi ja metsä, jotka ovat täynnään arvoituksia. Kuin taikarummussa, johon on piirretty maailmankaikkeutta kuvaavia merkkejä. Muukalainen tunkeutuu tähän koskemattomaan maailmaan ja järkyttää Tunturin tasapainoa.

”Uudessa maassa, uuden järven rannalla ja uuden taivaan alla he vaelsivat asioiden alkuun ja kuolleiden valtakuntaan. Metsän viisaat ja neuvokkaat eläimet paljastivat heille unohdettuja salaisuuksia ja johdattivat heidät tuntemaan olentojen ja itse kaiken olevaisen luojan piilotettua puolta. Sen käsistä purkautui yhdessä hetkessä koko vuodenaikojen ketju, maailma hulmahti täyteen värejä, ääniä ja makuja, joita ei ollut koskaan aistittu eikä sanoiksi vangittu.”

Naishahmo, joka antaa kertomukselle nimen, saattaa olla saamelaisten heimon jälkeläinen ja asua Suomen Kainuussa 1990-luvun alussa. Tunturiin kiteytyy kuva olemassa olosta, jossa yksilö ja luonto ovat täydellisessä sopusoinnussa ja elävät suloista ei-lineaarista aikaa.