Kadonneet kyyneleet

Mike Pohjola

5.6 / 10
28 arvosanaa

Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti. Sidottu, kansipaperi.

Lasten luku-Varkaus -palkinto 2009.

ON OLENTOJA, JOIDEN PÄIVIÄ AURINKO EI RIITÄ VALAISEMAAN.

Roosan maailma on särkynyt. Isä on kuollut, eikä koulunkäynti kiinnosta. Äidillä on uusi miesystävä, jonka luona hän viettää aikaansa mieluummin kuin kotona.

Toisaalla, keskellä suurta merta on pieni saari, jossa kasvaa iso omenapuu. Puu on Punakanelin ja Omenaruusun koti. Eräänä aamuna, kun Punakaneli hyppää alas puusta, hänen jalkansa eivät laskeudukaan omenapuun juurelle vaan loiskahtavat veteen. Saarelta on lähdettävä, keinolla millä hyvänsä.

Kadonneet kyyneleet on synkänkaunis fantasiasatu ja samalla realistinen kuvaus nuoren tytön surusta. Se on tarina Roosasta ja Punakanelista, jotka matkoillaan kohtaavat arvoituksia, taisteluita, ystäviä, hirviöitä ja salaperäisiä unia ja joutuvat miettimään, onko taistelu koskaan oikein.

Julkaistu
1.7.2008 (Gummerus)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Mike Pohjola

Mike Pohjola (s. 1978) on käsikirjoittaja ja roolipelisuunnittelija. Hän on asunut Turussa ja Helsingissä ja opiskellut Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa elokuva- ja tv-käsikirjoittamista. Pohjola on ollut taiteellisen roolipelaamisen edelläkävijöitä Suomessa. Roolipelitapahtuma Ropecon antoi Pohjolalle Kultainen lohikäärme -elämäntyöpalkinnon vuonna 2010. Lähteitä Wikipedia

Kustantaja

Gummerus

Risingshadow'ssa 466 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja