Lahja

Ingrid Law

7.2 / 10
46 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Annukka Kolehmainen. Sidottu.

Andre Norton -palkintoehdokas 2008, Mythopoeic-palkintoehdokas (nuortenkirjat) 2009.

Omaperäinen ja sydämellinen road trip Amerikan takamailta – valloittava ja varmaotteinen esikoisteos, joka vie tyystin mukanaan

Beaumonteilla on erikoinen ”sukuvika”. 13-vuotispäivänään heitä odottaa perinteisen paketin lisäksi myös toisenlainen lahja. Mibsin isoveljistä toinen saa aikaan hirmumyrskyjä, toinen sähköpurkauksia jne.

Perheen keskimmäisen tyttären Mibsin tärkeä päivä koittaa järkyttävissä merkeissä. Isä ajaa kolarin ja makaa koomassa sairaalassa. Mibs erehtyy uskomaan, että hänen lahjansa on eloonherättäminen, ja kuin pakkomielteen ajamana, kielloista huolimatta, hän pujahtaa parin muun nuoren kanssa ensimmäiseen highwaylle lähtevään kulkupeliin – raamattukauppiaan pinkkiin bussiin. On päästävä isän luo sairaalaan!

Alkaa unohtumaton, tiivistunnelmainen matka, jonka aikana selviää a) että bussi on menossa väärään suuntaan b) ettei mikään eikä kukaan ole lopulta sitä miltä päällepäin näyttää ja c) myös Mibsin todellinen lahja. Se on tehdä hänet hulluksi, mutta ennen kuin päästään määränpäähän, siitä koituu myös odottamatonta apua…

”…vahva, elokuvallinen romaani, johon ei voi olla ihastumatta.” – Publishers Weekly, starred review

”…kieli kekseliästä, henkilöt omalaatuisia mutta ihailtavan uskottavia…” – Booklist, starred review

Julkaistu
27.3.2009 (Karisto)
Englanniksi
Savvy (2008) →
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Päitsy
    antoi kirjalle arvosanan 9/10
  2. Murtunut Varjo
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  3. Risingshadow-ylläpito
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  4. sadesaraj
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  5. Gespenst
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  6. Mystinen tyttö
    lisäsi kirjan omistettuihin
  7. KJK
    kirjoitti kirja-arvion
  8. KJK
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  9. Vehka
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  10. Mystinen tyttö
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  11. Yö (Eit)
    lisäsi kirjan lukulistalle
  12. Ruusy
    lisäsi kirjan lukulistalle
  13. Telena Starkos
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  14. Risingshadow-ylläpito
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  15. Pauliah
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  16. Grim
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  17. Aavis
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  18. Velma
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  19. Lady_
    kirjoitti kirja-arvion
  20. Lady_
    lisäsi kirjan suosikkeihin