Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Paula Korhonen. Sidottu.
Kaksi, jotka ovat yksi, muuttuvat yhdeksi, joka on kaikki.
Hän, joka hallitsee heitä, hallitsee koko maailmaa.
Alkemisti Nicholas Flamel, synkkäsydäminen maagikko John Dee sekä hätkähdyttäviä kykyjä omaavat kaksoset Josh ja Sophie mittelevät voimiaan panoksenaan kaikkien aikojen mahtavin loitsukirja ja koko maailmankaikkeuden tulevaisuus. Tohtori Dee apureineen janoaa omakseen tarunomaisen kirjan puuttuvia sivuja, Flamelille opuksen menettäminen puolestaan tietää varmaa kuolemaa: jokainen päivä ilman kirjaa vanhentaa häntä vuodella. Pariisissa, valon kaupungissa, Sophie vihitään uusiin vahvoihin taikoihin ja hänen veljensä etsii voimiaan salaperäisten katakombien syvyyksistä. Mutta ovatko seuraukset väkevämpiä kuin inhimilliset tunteet ja sisarusten välinen side?
Maagikko on juohevasti etenevä, huimapäinen fantasiaseikkailu, jonka tiukat juonenkäänteet koukuttavat lukijan heti kättelyssä. Romaani sisältää juuri sopivassa suhteessa kohtalokkaita salaisuuksia, kiehtovaa mytologiaa ja tuhansia vuosia vanhaa tarutietoa. Bestseller-listojen kärkeen maailmalla nousseen sarjan ensimmäinen osa Kirjanvartija ilmestyi suomeksi vuonna 2008.
Kirjan tapahtumat
- antoi kirjalle arvosanan 6/10
- antoi kirjalle arvosanan 6/10
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- antoi kirjalle arvosanan 6/10
- antoi kirjalle arvosanan 6/10
- lisäsi kirjan tietokantaan
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
