Pimeyden silmät
Alkuteos ilmestynyt 1981 tekijänimellä Leigh Nichols. Suomentanut Heikki Ruster. 3. painos 1991. Nidottu.
On kulunut vuosi siitä kun Tina Evans menetti poikansa Dannyn traagisessa onnettomuudessa... ikuisuudelta tuntunut vuosi, jonka aikana hän oli yrittänyt unohtaa menneen ja valmistautunut kohtaamaan tulevaisuuden. Mutta tänään Dannyn huoneen liitutaululle ilmestyy äkkiä järkyttävä sanoma: EN OLE KUOLLUT – AUTA MINUA!
Tästä viestistä alkaa uusi piina: onko Danny todellakin elossa? Ja jos on, missä häntä pidetään? Ja kuka kirjoitti viestin, joka ilmaantuu tästedes toistuvasti Tinan silmien eteen?
Käyttäjät lukeneet myös
Dean Koontz
Dean Ray Koontz syntyi vuonna 1945 Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Hän vietti nuoruutensa köyhässä perheessä. Hänen isänsä oli juoppo, jolla oli vakavia mielenterveysongelmia. Vaikeista olosuhteista kuolimatta Koontzin äiti innosti lahjakasta poikaansa kirjoittamaan novelleja ja esseitä. Lukion viimeisellä luokalla Dean voittikin aikakauslehden novellikilpailun ja on kirjoittanut siitä lähtien.
Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Koontz työskenteli ensin häiriintyneiden nuorten kanssa ja myöhemmin englannin opettajana kirjoittaen kaikki yöt ja viikonloput. Pian hän huomasi, että hänen on valittava kahden ammatin välillä, sillä näiden yhteensovittaminen oli liian raskasta. Koontzin vaimo Gerda teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: ”Hoidan perheen talouden seuraavat viisi vuotta. Jos et siinä ajassa menesty kirjoittajana, et menesty koskaan.”
Dean Koontzin kirjoja on julkaistu 38 eri kielellä ja myyty maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta. Nykyään Koontz asuu puolisoineen eteläisessä Kaliforniassa. Gummerus lopetti Koontzin suomentamisen vuonna 2011 kirjaan Pienempi paha.

