Ajattoman kaupungin varjot

Enrique Moriel

6.0 / 10
22 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Satu Ekman. Kannen suunnittelu: Ville Laihonen. Kannen kuvat: Istockphoto (kuja), Shutterstock (hahmo). Sidottu, kansipaperi.

Selkäpiitä karmiva vampyyriseikkailu keskiaikaisessa Barcelonassa.

Tulen määrättömien vuosien takaa, hautautuneista kaupungeista, minulle puhuvilta hautausmailta, unohdetuista lauluista. Tulen lavean ajan takaa. Siksi en ole koskaan sama, niin kuin kaupunkini ei ole koskaan sama, ja siksi en voi antaa tarinoilleni nimeä.

Kun synnyin, Barcelonan goottilaisten muurien takana leviävä tasanne oli paheiden valtakuntaa. Siellä olivat halvat ilotalot, joita ei suvaittu muuriensisäisessä säädyllisessä kaupungissa, sekä sirkustaiteilijat, nälkää näkevät näyttelijäseurueet, mierolaiset ja lainjuoksijat.

Siinä valtakunnassa minä synnyin.

Keskiaikaisessa Barcelonassa eräs ilotyttö saa lapsen, joka on jo syntyessään aikuisen miehen näköinen. Poika ei vanhene lainkaan vaan näkee sukupolven toisensa jälkeen syntyvän ja kuolevan. Hän todistaa omin silmin Barcelonan historian merkittävimmät tapahtumat, kuten inkvisition hirmuteot, mutta myös kaupungin asukkaiden pienet, unohdetut teot ja tarinat Ramblan varjoisilla kujilla.

Nykypäivän Barcelonasta löytyy ruumis, jossa on omituisia jälkiä. Tapausta alkavat tutkia asianajaja Marcos Solana ja hänen nuori apulaisensa Marta Vives. Tutkinnan edetessä paljastuu, että surmatyön taustalla on pahoja voimia, jotka ovat kytköksissä Martan selvittämättömiin sukujuuriin. Marta imeytyy mukaan hyytävän jännittävään seikkailuun ja kohtaa arvoituksellisen, iättömän miehen.

Ajattoman kaupungin varjot on mestarillinen seikkailukertomus, jossa perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu esitetään uudenlaisessa valossa. Teos on myös ainutlaatuinen kuvaus Barcelonan historiasta – siinä ovat läsnä ne ihmiset, joiden tarinoita ei yleensä kerrota historiateoksissa: prostituoidut, helppoheikit ja hämärämiehet. Tunnettujen historiallisten faktojen ja tapahtumapaikkojen lomasta löytyy salattu, taianomainen varjojen Barcelona.

”Ajattoman kaupungin varjot ylittää genrerajat: se on goottilainen kirja ja fantasiaromaani, se on dekkari, mutta se on myös metafyysinen teos.” – La Vanguardia

Julkaistu
17.4.2010 (Bazar)
Alkuperäinen nimi
La ciudad sin tiempo
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Ara
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  2. Vanamo
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  3. Sidsby
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  4. Hiistu
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  5. Rosma
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  6. Lavinette
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  7. piukku
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  8. Kaimaani
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  9. Hahtuva
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  10. Jussi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  11. Elfstone
    lisäsi kirjan lukulistalle
  12. Miyace
    lisäsi kirjan lukulistalle
  13. Nafisan
    lisäsi kirjan lukulistalle