Hiljaisuus soi h-mollissa

Tarinassa kuvataan pääosin perhe ja kyläyhteisön elämää ja äiti-tytär suhde on avain asemassa. Tarinaa kerrotaan teini-iän kynnyksellä olevan vilkkaan mielikuvituksen omaavan Gwenni tytön näkökulmasta. Oman äidin heikkohermoisuus kilpistyy vihaan omaa tytärtään kohtaan. Tytön elämää ei helpota yhtään ärsyttävä sisar, mutta onneksi hänellä on perheessä muita henkilöitä, joihin voi tukeutua. Toisaalta Gwenni kertoo tarinaansa niin rauhallisesti, että ei jää tunnetta että hän erityisesti tukea kaipaa ja hän kaikesta huolimatta on säilyttänyt rakkautensa hirviömäistä äitiään kohtaan.  Tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle, mutta ajanhenkeä en tarinassa juurikaan tuntenut. Juonellisesti tarina ei ole kovinkaan monisäikeinen eikä tarina temmannut heti mukaansa toivotulla tavalla.  Kiinnostavuus tarinaa kohtaan parani kuitenkin loppua kohti mentäessä. _^(30.1.2019)

Hiljaisuus soi h-mollissa on sujuva lukuromaani, jossa sisäänlämpiävä walesilaisyhteisö, epäluotettava lapsikertoja ja pieni vivahde nuorten salapoliisiromaania sekoittuvat ihan viehättävällä tavalla omintakeiseksi, joskaan ei mitenkään erityiseksi sopaksi. Strachanin tekstissä on sopivan upottava tunnelma, ja Gwennin lapsekkaan ja mielikuvituksellisen näkökulman lävitse katsotaan - varsin pintapuolisesti - myös synkkiä ja vaikeita asioita. Lopullinen sanoma on kuitenkin toiveikas synkistä hetkistä huolimatta. Psykologinen ote jättää myös lukijan arvioitavaksi, kuinka paljon Gwennin seikkailuista on lopulta mielikuvitusta.

Gwenni näkee maailman toisin kuin muut lapset, saati aikuiset. Hänen maailmansa avautuu öisin taivaalta käsin, kun hän lentää kylän yllä. Unissaan Gwenni näkee outoja asioita, joita hän päivän mittaan pohtii keittiön seinän hilseilevän maalin muodostamien kasvojen edessä, hyllyn päällä olevien naamamukien vahtiessa ja kirkossa, jossa kuolleen ketun lasisilmät pyytävät apua lopullisen rauhan saavuttamiseen. Gwennin mielikuvitus laukkaa ja tuo mieleen oman lapsuuteni, kuinka itsekin leikin salapoliisia ja työnsin nenäni asioihin, jotka eivät minulle kuuluneet. Hiljaisuus soi h-mollissa kertoo hienovaraisesti, naiivista näkökulmasta perheen ja koko kylän salaisuuksista, joskus jopa niin hienovaraisesti, että varttuneemmaltakin lukijalta vaatii paljon terävää huomiokykyä palapelin palojen kasaamiseen. Kirja on todellakin laadukasta kielenkäyttöä sisältävä teos, jota voin suositella kaikille. Tämä ei ole fantasiaa, tämä on realismia, jota on väritetty lapsuuden kirkkailla väreillä. Tarina avautuu hienosti kerros kerrokselta ja lopussa jäljellä on enää vain luita. Tätä voi todellakin sanoa kasvutarinaksi. Gwennin kertojanääni varttuu tarinan myötä, lapsellisuudet karisevat pois ihan itsestään ja Gwenni alkaa pohtimaan, missä on hänen paikkansa maailmassa. Kirjan kieli on äärimmäisen täydellistä - voi kuulostaa liioittelevalta, mutta kokeile itse kirjaa ja yritä kuvata paremmin! Missään vaiheessa ei tullut tunnetta pakkolukemisesta, jotkin tapahtumat olivat vähän clicheisiä ja ennalta arvattavia, mutta elämässä on tullut todettua niiden joskus olevan valitettavan tosia. Upea esikoisteos.