Tuli

Kirjasta

Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Hilkka Pekkanen. Sidottu.

Katherine Nevillen romaani Tuli jatkaa romaanin Kahdeksan henkeäsalpaavaa jännitystarinaa.

Kirjan tapahtumat alkavat vuonna 1993, kun 12-vuotias Alexandra Solarin on osallistumassa kansainvälisen shakkiottelun tärkeään finaaliin. Hän saa venäjänkielisen viestin vanhalta naiselta: ”Varo tulta”. Sitten Alexandran isä Alexander Solarin näkee kilpailupaikalle tuodun vanhan shakkipelilaudan ja pelästyy. Ennen kuin hän ehtii viedä tyttärensä turvaan, kajahtaa laukaus.

Vuonna 2003 Alexandra matkustaa Coloradoon juhlimaan äitinsä syntymäpäiviä, mutta huomaa perille päästyään, ettei äitiä löydy mistään. Vain tarkasti valittuihin paikkoihin asetellut shakkinappulat antavat vihjeitä siitä, missä äiti saattaisi olla. Kolmekymmentä vuotta aiemmin Alexandran vanhemmat olivat mukana piilottamassa pimeitä voimia kantavan shakkipelin nappuloita eri puolille maailmaa. Nyt osa nappuloista on löydetty piilostaan, ja vaarallinen peli alkaa uudelleen.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Katherine Neville

Katherine Neville on syntynyt Yhdysvalloissa vuonna 1945. Musta kuningatar (1988) on yhdistelmä romanttista, historiallista ja arvoitusromaania. Laajan teoksen tapahtumat sijoittuvat Ranskan vallankumouksen aikaan ja 1970-luvun alkuun. Kirjan henkilöt etsivät Kaarle Suuren shakkilautaa, joka sisältää erään arvoituksen…

Tutustu kirjailijaan