Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Juri Nummelinin Jumalten tuho alkaa tehokkaasti. Verta ja suolenpätkiä roiskaistaan lukijan silmille heti, turhia lässyttämättä. Käy selväksi, että nyt ei lueta Dostojevskia tai Tsehovia. Alku imee mukaansa väkivallalla, kuten tämän tyyppisessä kirjallisuudessa pitääkin.
Jossakin vaiheessa kuitenkin romaani alkaa tuntua itseään toistavalta ja ylipitkältä. Jeesuksen paha kaksoisolento kylvää kuolemaa ja vahvistuu kokoajan. Maailmanvalta on kysymyksessä. Jumala ei juurikaan korvaansa lotkauta, joten Luciferin on käärittävä hihansa ja ryhdyttävä pelastamaan maailmaa ja ihmisiä hirviöltä.
Taivaan ja Helvetin ja sen asujainten kuvaus tuo romaaniin oman mielenkiintonsa. Nummelinin mielikuvituksessa Helvetti ei vaikuta lainkaan pahalta paikalta. Naispuolisilla Helvetin enkeleilläkin on isot, pystyt rinnat. Mikäs siinä syntisen (mies)sielun kärvistellessä.
Jossakin vaiheessa meno alkaa puuduttaa, eikä lukija enää jaksa kiinnostua siitä, kenen pää milloinkin päätyy jalkapalloksi tantereelle. Saatiiriakin on luvassa. Oma mielenkiintonsa on seurata, hellittääkö sankaripoliisi Tannerin karmea krapula milloinkaan. Tämä ei kuitenkaan riitä täyspitkän romaanin aineksiksi. Romaanissa seikkailee myös henkilöitä, jotka tuntuvat täysin turhilta, tai heistä ei ole hyödynnetty tarpeeksi.
Romaanin tapahtumapaikkana on Forssa ja siellä sijaitseva vankileiri. Vuosi on 1928. Täydet pisteet zombeiksi muuttuvasta suojeluskunnasta.