Alkuteos ilmestynyt 1976. Suomentanut Jukka Kemppinen.
1. painos: Tammi, 1978. Keltainen kirjasto 140. Sidottu, kansipaperi.
3. painos: Tammi, 1983. Kurki-kirja. Nidottu.
Tekijä on omistanut kirjansa ”Ohukaiselle ja Paksukaiselle, minun aikani enkeleille”. Se kertoo kuusivarpaisten, nelinännisten ja kaksimetristen neandertalidikaksosten tarinan, jotka yhdessä olivat nero, yksinään ei mitään. Viisitoistavuotiaina heidät erotetaan toisistaan; Eliza päätyy Marsiin, Wilbur lopulta Yhdysvaltain presidentiksi. Siinä ominaisuudessa hän antaa lain, jonka mukaan jokainen saa uuden nimen, ja ryhtyy tietokoneiden avulla jakamaan kansakuntaa uudelleen suurperheisiin kampanjatunnuksella Hui hai – jäähyväiset yksinäisyydelle. Seurauksia on monenkarvaisia; kohta on meneillään samanlaista klikkiytymistä kuin ennenkin.
Jälleen kerran Vonnegut murtaa rajat ja näyttää kuinka todellisuus voi olla mielettömyyttä, mielettömyys todellisuutta. Kohtalokkaat maailmanlaajuiset ongelmat, ihmisen omat pienet probleemat ja kaikki mahdollinen siltä väliltä vyöryy esiin noin päin ja päinvastoin. Vonnegut itse luonnehtii kirjaansa muistelmiksi: ”En tule koskaan kirjoittamaan mitään mikä olisi näin lähellä omaelämäkertaa.”